Olen nähnyt unia siitä, että S on täällä vain kylässä. Tai minä siellä. Unissani olen taas kokenut sen lähtöahdistuksen ja lamauttaman ikävän. Ja sitten olen herännyt. S:n vierestä. Helpotuksentunne on ollut huomattava.
Näinpä sellaistakin unta, että luin jotain kaukosuhdeblogia, ja siellä arvosteltiin tätä nimenomaista nettipäiväkirjaa. Blogistani oli kirjoittajan mukaan tullut liian varovainen ja teeskenteleväinen, sillä eihän kukaan voi oikeasti olla näin onnellinen. Sanottiin, että teeskentelen, koska en kestä kertoa totuutta.
Ihan näin todellisuudessa blogiani tarkastellessa voi kyllä todeta, että minusta on tullut ehkä hituisen varovaisempi verrattuna aiempaan. Tai ei ehkä varovaisempi, mutta valikoivampi sanomisieni suhteen. En halua paljastaa suhteemme ja elämämme tarkimpia yksityiskohtia, koska eiväthän ne kenellekään muulle kuulu kuin meille. Mutta silti en valehtele. Onnesta enkä mistään muustakaan. En oikein ymmärrä, mikä blogiomatunto yöllä oikein kolkuttelee. Ja vielä ihan syyttä.
Ja jos jatkettaisiin todellisuudentiellä, niin kerrotaanpa hieman taannoisesta maakuntamatkailusta. Käväistiin perjantaina S:n syysloman kunniaksi Savonlinnassa moikkaamassa Olavinlinnaa. Vaikka sää oli harmaa ja muutenkin vähän syksyisen ankea, S innostui ihastelemaan savolaisia järviä ja sitten tietysti sitä jykevää ja vanhaa kivirakennelmaa. Olipa se linnakierros itsellekin aika mahtava kokemus, edellisestä vierailukerrasta kun on melkein 20 vuotta. Otettiin sitten joku 150 kuvaa. Tässä pari.
My chauffeur.
Where's Waldo?
Linna ite.
Turistit.
Linnanneitonen. Kipeä sellainen.
Joku on saattanut huomata, että tykkään huomioida erilaisia vuosipäiviä. Esimerkiksi tänään sattuu olemaan tasan vuosi siitä, kun läksin käymään S:n luona Marylandissa. Sitä ennenhän oltiin viimeksi nähty puoli vuotta sitten hyvin haikeissa merkeissä. Ja jos pakitetaan pari päivää taaksepäin, niin päästään meidän tapaamisen vuosipäivään. Siitä on vasta kaksi vuotta. Klisee mikä klisee, mutta tuntuu, että oltaisiin tunnettu toisemme paljon pidempään. Kaipa vaikeudet hitsaavat aika tiiviisti yhteen.
Nyt menen parantelemaan itseäni tuonne S:n viereen. Syysflunssa on sitkeähkö, to say the least.
Hmm.. miksikään psykologiksi en rupea, eikä koulutuskaan riittäisi. Ehkäpä alitajunnassasi pelkäät että S lähtee? Ettette ole ansainneet tätä onnea kaikesta huolimatta? Te olette päässeet vaikeuksien kautta (kyllä, paineet suhteen päättymiseen olivat minun mielestäni melkoiset, mutta se siitä) voittoon, joten voipi olla että alitajunnassasi kylpee vielä pienoinen epäluulon siemen.. Onneksi vain unia! :)
VastaaPoistaSamaa mieltä olen kyllä tuosta kanssasi, että vaikeudet vain lujittavat suhdetta. Ellei suhde ole sitten päättynyt ennen kuin vaikeuksista on yli päästy. Teillä ulkopuolinen taho oli kovasti suhdettanne vastaan ja missä te onnelliset nyt olette? Couple of happy ones, indeed. On mielestäni aivan oikeutettua ettet kerro sen enempiä.. En minäkään alkaisi täällä omasta avioelämästä kertomaan;)
Parantelehan itseäsi.. pyydä S tekemään itsellesi kanakeittoa. (Ei se mitään auta, mutta on siinä kanaa...)
Musta tietty varovaisuus on aina hyvästä, koska ihan kuka tahansa voi julkista blogia lukea ja jopa tavalla tai toisella käyttää tietojaan vääriin tarkoituksiin. Senhän tosin oot hyvin jo menneisyydessä tiedostanutkin. :p En mäkään blogissani raavi kuin pintapuolta elämästäni, mutta sehän on toki ihan jokaisesta itestään kiinni kuinka tarkkaan tahtoo asioistaan kertoa. Jos tulee suuri avautumistarve, niin perustan sitten varmaankin ihan anonyymin blogin. :D
VastaaPoistaIhana nähä ja kuulla, että yhteiselämänne rullaa hienosti eteenpäin! Toisinaan tavallinen arki on sitä parasta aikaa. ;)
Minua, tällä hetkellä kaukosuhteessa elelevää tyttöstä, sinun blogisi auttaa mukavasti eteenpäin. On mukava nähdä, että edes jotkut ovat päässeet monien, erittäin vaikeidenkin, mutkien kautta voittoon. On siis meillä muillakin toivoa ;) Toisaalta ymmärrän myös pohdintaasi siitä, missä menee raja sen kanssa mitä täällä meille muille itsestään ja suhteestaan kertoo.
VastaaPoistaParane pian! ja toivottavasti epäilevät unesi kaikkoavat kauas pois :)
Katja: Aika hyviä arvioita heittelit näistä minun pelkotiloista. :) Ehkä sitä rämpi jossain epätoivon ja toivon välimaastossa sen verran pitkään, ettei sieltä ole ihan kokonaan vielä pois päässyt. Ainakaan unimaailmassa. Oikeassa elämässä kaikki on kuitenkin varsin hyvin! :)
VastaaPoistaTäällä on muuten paranneltu itseä levon ja S:n tekemän kanapastan muodossa. Siinäkin on kanaa. :D
Bemary: Juu, ei sitä ihan kaikkea mahdollista halua kaiken kansan luettavaksi kirjoitella. Jotain yksityisyyttä sentäs. :P Minusta vähän tuntuu, että on jotenkin turvallisempi kirjoitella semiavoimesti omalla nimellä/naamalla ja jättää kertomatta tiettyjä asioita kuin sitten kirjoittaa täysin anonyymina niistä kaikkein arimmistakin asioista peläten koko ajan, että joku tuttu käy lukemassa ja tunnistaakin kirjoittajan. Nyt ainakin tietää, ettei naapurin Eila-Petteri ole käynyt lukemassa blogissani kaapeissa asuvista luurangoista, kun en niistä paljoa kirjoittele. :D Salasanalla suojattu blogi on aika hyvä vaihtoehto avoimempaan pohdiskeluun. Me thinks. :)
Murmeli: Kävinkin jo pikaisesti tutustumassa blogiisi. Palaan pidemmälle vastavierailulle, kunhan tässä taas maltan. :)
Ja ai että on mukava kuulla, että näistä kirjoituksista on edes jotain iloa/apua. :) Vaikka kaukosuhde tekeekin elämästä aika jännittävää ja "hieman" ailahtelevaista, niin kyllä tämä verrattain tasainen yhteiselo on se, mihin kannattaa pyrkiä. Sitä kohti vain, päivä kerrallaan. :)
Juuri itse asiassa tällä reissulla puhuin miehelle siitä, että oon ihan varma, että ensi kesänä kun asutaan vihdoin yhdessä, tulee unia ja pelkotiloja. Tai siis sellaisia, että viikkojen ja kuukausienkin päästä herää aamulla sellaiseen paniikki oloon, että kohta se/minä taas joutuu lähtemään ja ahdistus vyöryy päälle, ennen kun tajuaa, ettei enää tarvitsekaan lähteä. Se kaukosuhteessa oleminen on jotenkin niin sellaista syvälle menevää, jatkuvaa pienen ahdistuksen kanssa elämistä, että tuskin aivot heti tottuvat siihen, että se suhde onkin turvallinen lähisuhde. :) Ei siihen musta mitään epävarmuustekijöitä tarvita sen kummemmin.
VastaaPoistaNää sun kirjoitukset on kyllä aina sellaisia hymyn nostattavia juttuja. :) Vaikka eipä kai meillä muillakaan neideillä ole mitään ihan mahdottoman pitkiä aikoja enää odoteltavana.
S: Viisaita puhut. :) Kyllä se ahdistus lähtemisestä tuntuu juurtuvan niin syvään, että ei se ihan heti alitajunnasta poistu. Eikä se suhteen kaukovaihe varmaan koskaan pyyhkiydy mielestä pois. Eikä tarvitsekaan, on se sen verran kasvattava kokemus.
VastaaPoistaKiitos kivasta kannustimesta kirjoittamiseen! Nää kommentit nostattaa hymyn huulille täällä päässä. Ja kuten tuossa jo aiemmin sanoinkin, päivä kerrallaan. Ei niitä yksinäisiä päiviä teilläkään enää hirveästi ole. :)
Heeii... Ei sillä että painostaa tarkottaisin, mutta mitä kuuluu? :) Toivottavasti ainakin flunssa on jo kokonaan nujerrettu.
VastaaPoistapilvisyys: Hyvää kuuluu! :D Flunssa on noin pääpiirteittäin nujerrettu, ja muista kuulumisista ajattelinkin kirjoittaa justiinsakin nyt. :)
VastaaPoista