keskiviikko 1. elokuuta 2012

Citizen Spud

Meidän neidin saapuminen on saanut aikaan paperisodan, joka on vielä pahasti kesken. Tärkeimmät aseet sodan voittamiseen ovat onneksi jo plakkarissa; sosiaaliturvatunnus tuli noin viikon päästä syntymästä, ja syntymätodistus, jota ilman täällä ei voi olla esimerkiksi presidentti, tuli postissa toissapäivänä.

Seuraava taisto on Suomen kansalaisuuden virallistaminen ja USA:n passin hakeminen. Pottu saa Suomen kansalaisuuden automaattisesti, sillä minä, äiti, olen Suomen kansalainen. Meidän pitää vain lähettää apostillella varustettu syntymätodistus joko Suomen paikalliseen suurlähetystöön tai kotoisasti suoraan maistraattiin. Se apostille, eli syntymätodistuksen laillistaminen puuttuu vielä, mutta senkin saa hoidettua melko helposti postin ja shekin avulla.

Passin hakeminenkaan ei vaikuta täysin mahdottomalta tehtävältä. Jotenkin tässä USA:n viranomaisten kanssa taiteillessa on tottunut siihen, että papereita ja todisteita pitää olla noin miljoona, jos meinaa saada minkäänlaista korttia, lippua tai leimaa tässä maassa. No, niinhän se onkin, meille alieneille, mutta tuo pieni (kohta) kahden maan kansalainen pääsee helpommalla. Tai me vanhemmat päästään, vielä tässä vaiheessa.

Noiden virallisten papereiden saapuminen herätti todellisuuteen. Meillä asuu ihan oikea, vaikkakin vielä pieni ihminen, jonka yhteiskuntakelpoisuus on meidän vastuulla. Osaammeko antaa semmoiset eväät, joilla pärjää itsenäisesti tässä maailmassa? Nyt tämä on vielä helppoa, kun pienen ihmisen tarpeet rajoittuvat puhtaaseen vaippaan, täyteen mahaan, ja turvalliseen nukkumapaikkaan. Meiltä taidetaan vaatia vähän muunkinlaista panostusta viimeistään teini-ikään mennessä. Toivottavasti potty training ei kestä ihan noin kauaa kuitenkaan.

Onneksi meillä on karvaista kasvatusapua!
Pahoittelut kännykkämössölaadusta.

Nyt minä jatkan kodinhoitoa, kun tuo minipalosireenikin on kerran tyytyväinen. Mökki olisi kiva saada edustuskuntoon, sillä meille tulee ihan parhaita tuttuja vieraita perjantaina! Potun mummo, ukki ja nuorempi eno tulevat pariksi viikoksi vaipanvaihtoon (ovat tällä hetkellä viettämässä vähän pidempää välilaskua New Yorkissa). Täällä blogin puolella saattaa olla vielä normaaliakin hiljaisempaa tässä semmoisen reilun kuukauden verran, sillä Suomi-perheen jälkeen tänne tulee minun ainuu sisko, Emporia- ja Vaasa-kämppis.

Iih, joko saa innostua?

7 kommenttia:

  1. Ihanaa aikaa tiedossa teillä!! Nautinnollisia viikkoja suomalaisseurassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matkalaukuista olis paree löytyä vähän salmiakkia... ;)

      Poista
  2. Mahtava otsikko! :D Tsemppiä paperisotaan ja oikein ihanaa emännöintiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä emäntä on tässä yrittänyt tolkuttaa itselleen, ettei kaikkien kaappien siivoaminen ole mitenkään tarpeellista. Jotenkin noiden kaappien ja laatikoiden koluaminen kuitenkin kiinnostaa paljon enemmän kuin esim. kylppärin peseminen.

      Poista
  3. Saa innostua! :)

    Btw, mikäli tuoreella äidillä ei ole tarpeeksi tekemistä, blogissani on sinulle haaste :P http://horisontaalinen.blogspot.fi/2012/08/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä haasteita on näköjään liikkeellä useampiakin, minäkin olin lähettämässä sellaista tänne päin. :) Jos aikaa riittää, niin täältä löytyy: http://salamanteri.net/georgia/2012/08/faktahaaste/ mutta epäilemättä teillä aika kuluu kuin siivillä suomalaisseurassa!

      Poista
    2. Oho, pistetäänpä nämä haasteet korvan taakse hitaamman päivän varalle! ;)

      Poista