perjantai 27. syyskuuta 2019

Usva

Kun muutimme kesällä 2010 Suomesta Kansasiin, putosin vähän tyhjän päälle. Yhtäkkiä minulla ei enää ollutkaan töitä rytmittämässä arkea, joten saatoin lukea aamun pikkutunneille asti ja nukkua ison osan päivästä miehen ollessa töissä. Yritin sopeutua uuteen kulttuuriin ja elämänvaiheeseen, mutta tein sen itselleni erittäin hankalaksi.

Sitten eräänä syyskuisena päivänä muutama kuukausi muuton jälkeen Scotty erehtyi viemään minut lemmikkikauppaan, ja minä rakastuin. Siellä oli pieni shelttipentu, jonka olisin napannut mukaani välittömästi, ellei meidän kerrostaloasunnossa olisi ollut jo kahta kissaa ja samalla kahta lemmikkiä, joka oli taloyhtiön maksimi.

Erittäin viehättävästi ja tapoihini kuuluen jankutin tuolle eläinrakkaalle miehelleni rääpäleestä koko illan siihen pisteeseen asti, että mies hermostui ja sanoi, että hae sitten se p*rkeleen koira. No, eihän se tietysti niin voinut mennä, päätöksen piti olla edes enimmäkseen yhteinen, mutta en voinut lopettaa koirasta, siitä nimenomaisesta, haaveilua. Kävin seuraavana päivänä leikkimässä pennun kanssa ja kysyin, ei, anelin töissä olevalta mieheltä, että hän kävisi töiden jälkeen vielä minun kanssani tutustumassa koiraan, ja jos hän ei rakastuisi, niin lopettaisin jankuttamisen (olin itsekin uskovinani tähän valheeseen).

Iltapäivällä menin parkkipaikalle odottamaan Scottya hakemaan minut mukaansa lemmikkikauppareissulle. Kun mies viimein saapui, sen sylistä kurkkikin minun pentuni, Usva. Voi sitä onnea! Sääntöjen vastainen salarakas.

Usva, 14 viikkoa.

Yhtäkkiä minulla olikin tekemistä! Opetin Usvalle vaikka mitä temppuja, ja Usvahan oppi hurjan nopeasti saaden minut kuvittelemaan olevani kovinkin hyvä kouluttaja, vaikka todellisuudessahan kyse oli siitä, että Usva oli melkoisen nokkela. Päiviin tuli ryhtiä ja rytmiä, kun koiran kanssa piti ja sai ulkoilla. Erakoituminen loppui siihen paikkaan.


Vuosien saatossa meidän elämä muuttui aika rajustikin. Muutettiin pienehköstä asunnosta isohkoon taloon. Perheeseen tuli uusia kaksi- ja nelijalkaisia, ja Usva sopeutui, vaikkei oikein pitänytkään lapsista. Tai itseään moninkertaisesti suuremmasta ja energisemmästä hepulikoira-Sisusta. Se vain kulki virran mukana, nukkui jossain nurkassa päivät pitkät, mutta muisti haukkua joka kerran, kun ovikello soi tai UPS:n kuriiriauto ajoi talon ohi. FedEx sai aina olla rauhassa.

Ystävänpäivä 2019.

Meillä oli turha kuvitella juoksevansa ympäri taloa tai pihaa - Usva pisti sille ehdottoman ja äänekkään stopin. Näykkäisipä kerran minua oikein kunnolla nilkastakin, kun pelasin lasten kanssa turhan riehakkaasti jalkapalloa takapihalla. Yksi Usvan lempinimistä olikin Fun Police, ilopoliisi.

Usva sai kaksi vuotta sitten diagnoosin, jonka myötä pelkäsin menettäväni sen välittömästi, sillä eläinlääkäri arveli Usvalla olevan kolme kuukautta hyvää elinaikaa. Rakossa oli verta tihkuva kasvain, ja sen paljastaneen röntgenkuvan myötä ilmeni myös verrattain paha selkärankareuma. Usva sai tujut kipulääkkeet, ja sen elämänlaatu parani yhtäkkiä hurjasti. Meidän kärttyisestä, maailman vanhimmasta nuorehkosta koirasta kuoriutui, jos nyt ei innokas lenkkeilijä, niin ainakin mukana pysyvä karvapeppu, jota ei enää tarvinnut kiskoa perässään. Se oli silti yhtä kova komentamaan kimakalla äänellään, jos joku riehaantui liikaa.


Kirjoitan tätä merkintää menneessä aikamuodossa, sillä viikko sitten Usva meni viimeisen kerran nukkumaan, eikä herännyt enää seuraavana aamuna. Usva ehti olla iso ja äänekäs osa meidän perhettä yhdeksän vuotta, eikä se ollut todellakaan tarpeeksi pitkään.


Kiitos sinulle, karvainen preeriaprinsessa, kaikesta. Nuku hyvin.

6 kommenttia:

  1. Iso osanotto, lemmikin menetys on kamalaa. Ennen kuin sen menettää ei edes tajua miten paljon ne on arjen joka hetkessä mukana.

    Mä jouduin tänä pääsiäisenä viemään meidän 13v noutajan lopetettavaksi ja tänä maanantaina hyvästeltiin vanhempien 15v tiibetinspanieli. Molemmat eli pitkän ja hyvän elämän, mutta ikävä on hirveä. Koiraton elämä ei ole yhtä hyvää kuin koiran kanssa ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, vastasin tähän jo aiemmin, mutta jostain syystä kommenttia ei näy. :O

      Kiitos kauniista sanoista. ♥️ Osanottoni. Onneksi saitte nauttia teidän karvakavereista noin kauan, vaikka eipä se eron hetkeä helpotakaan. :( En tiedä, miten olisin pärjännyt, jos meillä ei olisi noita muita karvapeppuja, joita pitää/saa lenkittää ja rakastaa. :)

      Poista
  2. Osanotto teille kaikille ❤️

    VastaaPoista