maanantai 1. heinäkuuta 2019

Savon suvi

Heinäkuun ensimmäinen. Istuskelen tässä lapsuudenkodin keittiössä ja katselen ikkunasta korkeaa ja tiheää kuusi- ja mäntymetsikköä. Oliko se tuommoinen jo vuosikymmeniä sitten? Vieläköhän lähellä ollut iso muurahaiskeko on voimissaan? Vieläköhän houkuttelisin murkkuja kuseksimaan heinänkorrelle, jonka sitten imeskelisin puhtaaksi?

(En.)

Yötöntä yötä mökiltä männäviikonlopulta.

Kesäkuu oli aika ikimuistoinen. Kävin muutaman lempparitytön kanssa New Yorkissa lataamassa akkuja heti 25 35-vuotissynttäreiteni jälkeen. Kelit hellivät, ja seura oli loistavaa. Käytiin oikein kliseisesti juomassa kattoterassilla Cosmopolitanit.

Manhattan ilmasta ihasteltuna.
Tässä proseccoa kattoterassilla.

Koska paluu NYC:stä ja lähtö Suomeen sattuivat samalle viikolle, pyykkikonetta sai pyöritellä ja matkalaukkuja purkaa ja pakata. Lempipuuhaa! Lähtö oli sunnuntai-iltana klo 21:45 paikallista aikaa, joten ehkä arvaattekin, että aloitin pakkaamisen sunnuntaina päivällä, jo kuitenkin ihan monta tuntia ennen, kuin piti lähteä kentälle.

Lauantai-illan auringonlasku meidän takapihalta ikuistettuna. Aika pian tuon jälkeen alkoi myräkkä.

Lentokentälle ajellessa tutut tunteet reilun vuosikymmenen takaa kaukosuhdeajoilta tulvivat mieleen ja kurkkua kuristi. Vaikka oltiin ennen aika konkareita lentokenttäeroissa (ne olivat silti ihan perberistä), niin tässä on paitailtu ja peppuiltu kuitenkin jo sen verran pitkään ja tehokkaasti, että oli aika kummallista kävellä turvatarkastukseen ilman Scottya. Vielä kun lapsia alkoi itkettää, niin olipa hankala yrittää tsempata heitä ja itseäkin sillä, että ihan "vain" 2,5 viikon päästä nähdään seuraavan kerran.

Siihen jälleennäkemiseen on nyt kuitenkin enää hassut pari päivää, joten hyvin on selvitty. Matkat menivät ihan älyttömän hyvin, ja niinhän se on, ettei pessimisti pety. Olin varautunut ihan kamalaan kidutussessioon, mutta lapset nukkuivat melko hyvin lennoilla. Minä... en. Torkuin ehkä puolitoista tuntia koko vajaan 12 tunnin lentomatkalla (6.5 h Kansas Citystä Reykjavikiin, vaihto, 3,5 h Reykjavikistä Helsinkiin), joten Helsingissä oli hieman pöllähtänyt olo. No, siitä oli sitten vielä pikkuisen matkaa (440 km) Lapinlahdelle, jossa oltiin puolen yön kieppeillä. Ovelta ovelle taisi mennä noin 22 tuntia.

Tosi mukavat nukkuma-asennot.

Pari ensimmäistä yötä meni aikaeron kanssa kamppaillessa. Lapset kyselivät vähän väliä, että onko nyt aamu. Oli todella hankala käsittää, että valoisaa on vuorokauden ympäri. Mökillä vietetty juhannus keikautti kuitenkin rytmit melko hyvin kohdalleen. Tänä vuonna ei muuten tarvinnut kääriytyä viltteihin, eikä viritellä pattereita terassipöydän alle lämmittämään. Toisin oli taannoin.

Lapset kävivät juhannuksen alla polskimassa järvessäkin. Minä kastelin varpaat Onkivedessä, ja se riitti. Voikohan rantaa muuten sanoa enää "Uudeksi rannaksi", jos se on ollut olemassa jo yli 20 vuotta ja se silloin sellaiseksi ristittiin?



Savusauna lämpesi juhannuksena(kin).

Normaalisti olemme olleet Suomessa parin viikon pätkiä, ja sepä alkaisi olla jo nyt taputeltu. Melko ihanaa, että edessä on vielä (melkein) koko heinäkuu Savon suvessa, ja vähän Lapinkin. Ja Scottykin on ihan kohta täällä! Alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen piti saapua vasta ensi viikolla, mutta saimmekin sumplittua asian niin, että miekkonen ehtii kuin ehtiikin juhlimaan meidän neitokaisen 7-vuotissynttäreitä ja jotain 10-vuotishääpäivää tänne.

Loppukevennykseksi laitettakoon vielä eräs aarre, jonka luulin jo kadottaneeni, mutta äiti sen kaiveli jostain kaapin perukoilta. Kirjoitin vuonna 1995 11-vuotiaana fanikirjeen tuoreelle maailmanmestarille Antti Törmäselle, jonka kättä olin vähän aiemmin samana kesänä päässyt läpsäyttämään Lapinlahden raitilla, kun hän veteli kunniakierrosta kylän ympäri avoauton kyydissä Juha Ylösen kanssa. Ja kuulkaa, minä sain vastauksen:


Minusta kolmisen vuotta nuorempi velipoika, jota kutsuttakoon tästä päivästä eteen päin valokuvamuistiveljeksi kysyi minulta, että haluaisinko tietää lisää siitä hetkestä, kun kirjeen sain. Minulla oli kuulemma ollut kumpparit jalassa ja olin ollut pahalla tuulella, koska opettaja oli jättänyt koko luokan jälki-istuntoon. Olin ensin luullut, että Jokeri-logolla varustettu kirjekuori oli serkun lähettämä, mutta yllätys oli ollut suuri, kun sisällä olikin suuren sankarini käsin kirjoittama viesti. Sitten olin soittanut äidille, joka luuli, että olin seonnut.

Kun laitoin kuvan Instagramiin, kirjoittelin mukaan saatetekstin, jossa toivoin, ettei Törmäsen Antti suutu, kun näin julkaisen yksityistä kirjeenvaihtoamme.

Törmäsen Antti vastasi, ettei suutu.

2 kommenttia:

  1. Ihania kesäpäiviä, hienoja muistoja lapsille!
    Tuo Törmäsen Antin vastaus on niin hieno aarre! Kyllä olisin ollut myös
    taivaissa jos tuollaisen olisin saanut!
    Hienoa kun perhe taas koossa ja lomaakin vielä jäljellä! Aurinkoa ja mukavia reissuja teille!
    t. Marra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäsen Antin kirje menee raameihin ja seinälle, kunhan mennään kotiin. :D Kiitos paljon! Mukavaa kesää sinulle. :)

      Poista