maanantai 24. tammikuuta 2011

Maakuntamatkailua

Eräs kaverimme muutti pari kuukautta sitten vanhasta tutusta Emporiasta koilliskansasilaiseen pikkukylään nimeltä Hiawatha. Vähän aikaa sitten sain Facebookissa viestin, jossa kaveri pyysi meitä käymään. "You should come to Hiawatha, the Finland of Kansas."

Perjantaina pakattiin itsemme ja koira autoon ja hurautettiin katsomaan, oliko tuulestatemmatulla lempinimellä mitään totuuspohjaa. Siirtymä ruuhkaisesta Kansas Citystä pikkuiseen kylään oli melko mutkaton, ja päästiin perille heti auringonlaskun jälkeen. Hiawatha todellakin näytti Suomelta, mutta oikeastaan vain sen takia, että maassa oli lunta, eikä joka puolella vilissyt vähintään nelikaistaisia valtateitä.

Meidän auto muuttui 160 reissukilometrin aikana melkoiseksi aikakoneeksi. Kaveri varoitteli meitä torstaina, että kannattaa varata käteistä mukaan, sillä suurin osa ravintoloista ja baareista ei hyväksy luottokortteja, eikä se ollut mitenkään liioiteltua. Ensimmäisenä iltana käytiin eräässä pikkukuppilassa, jota yksi teräsmummo on pyörittänyt yksin jo melkein 50 vuotta. En usko, että Suomesta löytyy yhtään samanlaista paikkaa, koska a) neljä asiakasta per ilta ei varmasti kattaisi mitään kuluja, ja b) terveysviranomaiset olisivat sulkeneet sen. 

Lauantain aktiviteetit aloitettiin keilaamalla. Hallilla kävi vain käteinen, pisteet laskettiin itse, ja meidän radalla pelattiin yhdeksän keilan kaatoa, sillä yksi keiloista kaatui joka kerta, automaattisesti. Kaveri osti meille kaikille kylmät oluet, ja siitä se ajatus sitten lähti. "Hehee, käydään tänään jokaisessa alkoholia tarjoilevassa paikassa oluella!"

No itse urakkahan ei ollut mikään hurja. Keilahallin lisäksi käytiin hotellibaarissa, hampurilaisravintolassa, kahdessa tavallisessa baarissa ja sitten tietysti edellisillan kruunanneessa pikkukapakassa, jonka seinältä löytyi mm. lista porttikiellon baariin saaneista paikallisista politikoista, jotka olivat äänestäneet tupakkalain puolesta (eli täyskielto kaikkiin ravitsemusliikkeisiin).

Itse olen kotoisin vajaan 8 000 asukkaan kylästä (tosin vuodenvaihteessa tapahtuneen kahden kunnan yhdistymisen jälkeen asukasluku taitaa olla yli 10 000), ja sieltähän löytyy sellaisia hienouksia kuin Kotipizza, pikkupubi ja ravintola, joka vetää viikonloppuisin paikallista juhlakansaa uumeniinsa.

Reilun 3 000 tuhannen asukkaan Hiawathassa taas oli ainakin kuusi paikkaa, josta sai olutta (olisi siellä tosin ollut ravintola nimeltä China Food Place, josta olisi ehkä saanut bisseä, mutta ruokala oli jo ulkoa päin niin tasokkaan näköinen, ettei viitsitty mennä sisälle), joista yksi oli siis keilahalli. Näiden lisäksi näin vilaukselta pikaruokapaikkoja (Mäkkäri, Subway, Sonic), Walmartin ja elokuvateatterin, jonka ovessa oli vielä vähän aikaa sitten ollut lappu: "Do NOT mispronounce Little Fockers!" Pikku-Hiawathassa oli siis paljon enemmän tekemistä ja valinnanvaraa, kuin tuplasti isomassa kotipitäjässäni konsanaan!

Vaikka Hiawathan-viikonloppu oli oikein antoisa ja hauska, oli mukava palata kotiin. Ensin piti tosin herätellä tämä pariskunta...


*****

Fakta #90: Juusto kuuluu leikkeleen alle.

Fakta #91: Olen pelottavan hyvin perillä Johanna Tukiaisen hääsuunnitelmista.

7 kommenttia:

  1. hahahaha, uskaltaiskohan sita myontaa, etta tukiaisen seikkailut on tullut vahan liian tutuks taallakin... pitaiskohan harkita elaman ettimista, no eiiiii.

    ja kuulostaa oikein hauskalta paikalta.. siis yheks yoks :D

    VastaaPoista
  2. Myönnä pois vaan! :D Mitä sitä omalla elämällä, kun voi seurata Tuksun glitterillä ja glamourilla höystettyjä seikkailuja. ;)

    Hiawathassa meni ihan helposti jopa kaksi yötä. :D

    VastaaPoista
  3. Se on Anni "jetset-elämää". Luepa tarkemmin Tuksua, neuvoo äiti.

    VastaaPoista
  4. Eikä kuulu ku leikkeleen päälle!!! (meillä on kinattu tästä kotona useasti, btw. :D)

    VastaaPoista
  5. Anonyymiäiti: Jetsetteilyyn kuuluu vissiin se, että kolmen vuorokauden aikana voi keskustella satoja tunteja jonkun kanssa. Siihen ei ihan tavan kuolevainen pystykään! :D

    Bemary: Hahaa, ollaanpa kerrankin eri mieltä! ;)

    VastaaPoista
  6. joo tuksu valloittaa..näköjään maasta riippumatta.onneksi ei sentään paikalliset sitä tiedä. ja juusto kuuluu kyllä päälle :DD

    VastaaPoista
  7. Voi olla, että Tuksun suuruus saattaa jäädä suomalaisten omaksi salaisuudeksi. ;)

    VastaaPoista