Elämästä on tullut sellaista tasaisen mukavaa. Arkea. On ihan parasta vain köllötellä sohvalla ja katsella elokuvia, poltella kynttilöitä, tehdä yhdessä ruokaa, syödä omassa keittiössä, mennä yhdessä nukkumaan (aikaisin, koska herätyskin on jo reippaasti ennen kuutta...). Ei valittamista.
Meillä (onpa aika kivaa pystyä sanomaan meillä) kävi viikonloppuna mieluisia vieraita. S:nkään ei tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi, sillä yleinen keskustelukieli oli melkein koko ajan englanti. Jos se jostain täällä Pohjolassa kärsii, niin se on juuri tuo meidän "salakieli". Väkisinkinhän sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi, jos ei ymmärrä kuin sanan sieltä, toisen täältä.
Viikonloppuna tuosta ei onneksi todellakaan tarvinnut huolehtia. Syötiin hyvin, pelattiin beer pongia ja käytiin ulkona sen verran, että törmättiin sattumalta jo aikaisemmin tapaamaamme amerikkalaiseen opiskelijaan. Herra jätti suomalaiset seuralaisensa puhumaan keskenään suomea ja liittyi seurueeseemme.
Tietysti tällainen joukko vieraan kielen puhujia herätti huomiota eräässä jo vähän enemmän nauttineessa asiakkaassa, kun oltiin pelaamassa biljardia. "Duu juu spiik finis?" Tämän viehkeän aloituksen jälkeen alkoi sadella neuvoja vähän jokaiselle pelaajalle. S ja toinen suomea taitamaton katselivat vähän ihmeissään sitä touhua; olihan sentään sunnuntai. Vähän jo meinasi hävettää tämä oma kansalaisuus. Tosin, osataan sitä tuo rappioitumisen jalo taito muuallakin, että eipä sillä.
Ennen viikonloppua meidän pikkukoululainen ehti aloittaa opintiensä täällä Suomessa. Alku on ollut vähän kankeaa informaationpuutteen vuoksi, mutta kyllä tämä tästä. S on myös jo sen verran suomalainen, että nyt löytyy suomalainen henkilötunnus ja pankkitilikin. Aika hienoa.
Kotona se ei ole minulle amerikkalainen eikä suomalainen. Se on S. Se on se, joka tarjoaa käsivarsia ympärille, jos on huonompi mieli. Se on se, joka pystyy minua eniten satuttamaan ja minut myös parhaiten korjaamaan. Sen kanssa minä suunnittelen tulevaisuutta ja nautin nykyhetkestä. Ja minä todella, todella nautin.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, elämästä on tullut jo arkea. Tätä on odotettu. Kuherruskuukausi ei tosin onneksi ole ohi, vaikka S täällä jo neljä viikkoa onkin ollut. Tuntuu jotenkin ihan naurettavalta, miten ihan niistä pienimmistäkin asioista voi tulla niin älyttömän onnelliseksi. Ihan se riittää, että S istuu sohvalla vieressä.
Tai no, eipä se ihan mikään pikkujuttu taida ollakaan, S:n täällä olo nimittäin. Ei ainakaan, jos miettii, mistä tähän on tultu.
Hei!
VastaaPoistaNyt oli jo minunkin aika kommentoida!
Olen seurannut blogiasi vasta hetken, mutta lukenet alusta asti.., ja voih, miten onnellinen olen teidän molempien puolesta!
Niin pitkän tien olette jo kulkeneet ja kokeneet jotta nyt voitte nauttia yhdessäolon hurmasta. Eipä sen välttämättä tarvitsekaan olla sen kummallisempaa kuin sohvalla vierekkäin olo. Kun saa hyvän olon itselleen tuollaisesta, on hyvä olla toisen kanssa jatkossakin. Tätähän te olette odottaneet, yhteistä elämää, arkea. Kun iloitsee toisen läsnäolosta ja turvasta, arkikin on onnea ylimmillään.
Nauttikaa toisistanne ja muistakaa arvostaa joka hetkeä, sen eteen olette totisesti nähneet kovan "työn".
Luulen, että minulle mies on "amerikkalainen" turhan usein. Tiedostan liiankin vahvasti sen, että monille me ollaan aina "se yks ja sen amerikkalainen mies". Amerikassa yhdessäollessa koen vahvasti olevani Amerikassa, vaikkakin kuin kotonani, jne. Luultavasti se muuttuu, kun yhdessäoleminen on meillekin arkea. :)
VastaaPoistaMinusta on ihan parasta neljänkin vuoden jälkeen istua sohvalla vierekkäin ja katsoa vaikkapa leffaa. Nyhjätä kahdestaan kotona. Voittaa kaiken 6-0 :)
VastaaPoistaJotenkin niin lohdullista lukea sun juttuja siitä miten ihanaa voi sitten olla kun viimein on yhdessä. Näitä lukemalla jaksaa tarpoa päivä kerrallaan kohti maalia. :)
VastaaPoistaKatja: Heipä hei! Iso kiitos sydäntälämmittävästä kommentista! :) Ainakin vielä toistaiseksi on ollut todella helppoa arvostaa (lähes) jokaista yhteistä hetkeä, kun tämä yhdessäasuminen on vielä niin tuore juttu. Ollaan tosiaan nähty kovasti vaivaa sen eteen, ettei enää tarvitse laskea päiviä mihinkään suuntaan. Nyt nautitaan. :)
VastaaPoistaPilvisyys: Kyllä minäkin tiedostan S:n kansallisuuden hyvin vahvasti, kun liikutaan ihmistenilmoilla, ja muut ihmiset tiedostavat sen varmasti vielä voimakkaammin. Kotona se on minulle jo kuitenkin "pelkkä" S. Eihän sitä tietysti unohda, että ollaan eri maista, varsinkin kun miettii tulevaisuutta, mutta amerikkalaisuus ei todellakaan ole se, mitä S:ssä ensimmäisenä näen. Toista se ehkä oli ennen. :)
Min blåggen: Heh, mukava kuulla, ettei tämän kuherruskuukauden tarvitse loppua ihan heti. :)
S: Oi, ihanasti sanottu. :)
Miten ihanaa on lukea teidän elämänvaiheista ja ajatella, että kenties mekin jonain päivänä, jopa ensi syksynä(!), olemme samalla sohvalla kahdestaan kuten te. Onneen riittää se oma rakas vieressä, jonka kainaloon voi käpertyä ja nauttia siitä hekumasta ja rakkaudesta, jonka tuo läheisyys itsessä aiheuttaa.
VastaaPoistaVoi Annimiiiniinini, ihana kommentti. :)
VastaaPoistaKyllä täällä on mennyt nyt ihan liian hempeäksi yhteiselo, kun ei ehdi blogiakaan päivittää.. pitääkö sinne kylvää pieni riidansiemen? ;) Kas kun Odottavan aika on pitkä. Joka mielessä.
VastaaPoista:D Ei tarvitse kylveä riidansiementä. Lupaan päivittää tänä viikonloppuna. Lupaan! Jos en ehdi kirjoitella ennen kuin Odottaja posahtaa, niin yritä jossain välissä ehtiä lukea kuulumisia sitten pienen synnyttyä. :)
VastaaPoistaOokoo, en kerennyt vielä heittää hujauttaa sillä jyväsellä ;)
VastaaPoista