tiistai 7. syyskuuta 2010

Veitsi

S:n perheellä on tapana järjestää sunnuntai-illallisia koko porukalle. Yleensä anoppi on se, joka kestitsee jo melkoisen suureksi kasvaneen katraan, niin eilenkin (eilen ei tosin ollut sunnuntai, vaan Labor Dayn kunniaksi illallistettiin).

Illallinen tarjoillaan ruokasalissa. Menu koostuu yleensä salaatista (tai jostain muusta alkuruoasta), pääruoasta ja jälkkäristä. Kattaus on aina mitä hienoin. Pöydällä on yleensä jonkinlainen centerpiece (kukkia, koriste-esineitä yms.), ja juhlakäyttöön tarkoitettujen lautasten ja salaattikulhojen ympäriltä löytyy juhlakäyttöön tarkoitetut aterimet: salaattihaarukka, normihaarukka, veitsi ja jälkkärilusikka.

Minä olen porukasta ainoa, joka käyttää veistä. Muilta ne kerätään (salaattihaarukoineen) ruokailun jälkeen käyttämättöminä pois.

Eipä ollut ensimmäinen kerta eilen, kun sain kuulla poikkeavasta tavasta käyttää aterimia. Eilen minua pyydettiin opastamaan 17 kuukautta vanhaa taaperoa käyttämään veistä ja haarukkaa oikein, kunhan neitokainen tulee siihen ikään. Nyt mennään vielä täysin sormilla; muovilusikka ja spork ovat rummuttamista varten. Ehkä hauskin veitsikohteliaisuus (?) tuli aikoinaan S:n tädiltä, joka huomautti ravintolassa ollessamme, että käytän veistä tehokkaasti.

Eilinen veitsikeskustelu oli siitä ironinen, että Labor Day -aterian kattaus oli vähemmän muodollinen kuin yleensä. Salaattihaarukka ja veitsi puuttuivat kokoonpanosta kokonaan (sillä eihän niitä kukaan oikeasti käytä). Jälkkärilusikka tosin oli omalla paikallaan, vaikka jälkiruokana olikin keksejä. Tunsin itseni jotenkin kädettömäksi, kun yritin jahdata viimeisiä perunamuusinrippeitä haarukan päälle ympäri litteää lautasta ilman veitsen apua. Toisaalta halusinkin tuntea itseni kädettömäksi, sillä ei oikein tehnyt mieli auttaa muusia haarukalle sormiani käyttämällä, kuten pöydän ääressä muut tuntuivat tekemään.

Erotun monesti joukosta juuri pöytätapojeni takia (ja tarkoitan siis lähinnä juuri aterimien käyttämistä, muuten olen aika sika, kuten useimmat kaverinikin). Vaikutan jotenkin hienostuneelta (katsontatavasta riippuen hienostelijalta), vaikken esimerkiksi tiedä, miten oikeaoppinen kattaus tehdään. En osaa oikeaa etikettiä. En tiedä, montako lusikkaa ja haarukkaa lautanen oikeasti tarvitsee kaverikseen. Minä en tarvitse kuin haarukan ja sen veitsen. Haarukka pysyy ruokailun ajan vasemmassa kädessä ja veitsi oikeassa.

En koe olevani mitenkään erityisen hienostunut ihminen, vaikka täällä minulle ravintolassa joskus vähän virnuillaankin. Vaikka kyseessä olisi miten hieno ravintola, joku syö aina jotain käsin. Kyllä minäkin tykkään sormiruokailusta, hampparit ja wingsit kuuluukin syödä sotkuisesti, mutta esim. pizzan kyllä syön mielellään ravintolassa haarukkaa ja sitä veistä hyödyntäen.

Paikallisia veitsi-haarukka-koreografioita on muutama:

  • Haarukka toimii sekä haarukkana että veitsenä. Haarukan reunalla voi kätevästi leikata (sahaamalla tai läpi painamalla) ruokaa kuin ruokaa (paitsi ehkä sitkeintä pihviä). Veitsi nököttää pöydällä tai aterinlootassa.
  • Jos haarukan kylki ei pysty jämerämpään ruokaan, veitsi pääsee käyttöön. Veitsellä leikataan sopiva pala, leikkuri lasketaan takaisin pöydälle tai lautaselle, ja suupala kahmitaan suuhun haarukalla, usein samalla tavalla kuin lusikalla. Wikipedian mukaan tämä tapa kuuluukin amerikkalaiseen etikettiin.
  • Haarukka vasempaan ja veitsi oikeaan kouraan. Hienostelijat (eli eurooppalaiset), kuten minä, syövät näin.
Kiitos suomalaiselle tapakasvatukselle! Ihan mahtavaa, jos pelkän veitsen "oikeaoppinen" käyttö antaa minusta sivistyneen kuvan. Kunhan en avaa suutani aterioinnin yhteydessä muuten kuin ruokaa sinne ahtaakseni, niin kulturelli kuva säilyy ruokailun jälkeenkin.

*****

Fakta #54: Jos minun pitäisi nimetä vain yksi lempielokuva, vastaisin Memento, vaikken olekaan katsonut elokuvaa vuosikausiin.

17 kommenttia:

  1. Voi, oikein naurattaa, tää on niiiiin tuttua! :D Mua on ärsyttänyt jenkkien veitsi-impotenssi jo todella pitkään, ja aion ehdottomasti jatkaa eurooppalaiseen tyyliini jatkossakin. Pizzan suhteen tosin olen jo luovuttanut, ainoastaan hienommassa italialaisessa ravintolassa thin crustia syödessä otan työkalut käyttöön.

    Mun mies asui Suomessa kuusi vuotta, ja käyttää kyllä veistäkin - mutta väärässä kädessä! Eli haarukka oikeassa kädessä ja veitsi vasemmassa! Ja sitten se ihmettelee, miten jaksan nauraa sille asiasta.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen teksti! Samaa olen minäkin kummastellut ja päättänyt jääräpäisesti pitää kiinni hienoista eurooppalaisista ruokatavoista, sanokoot paikalliset mitä tahansa! Vaan jos kerran kyseessä on ihan oikea paikallinen etikettisääntö niin kai sitä sitten pitäisi totella. :D

    VastaaPoista
  3. Meksikossa minua aina jaksoi ihmetyttää kun paikalliset söivät kaiken, jopa kanankoipia LUSIKALLA. Ja ihmettelivät sitten että ompas sivistynyt ihminen kun söin veitsellä ja haarukalla. Siellä on myös sellainen tapa, että veitsellä leikataan jos on pakko ja sitten se lasketaan takaisin pöydälle ja jatketaan haarukalla tai sillä lusikalla....

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, taas jotain amerikkalaisesta arjesta, jota en tienny! Näin suomalaisena on hirmuisen vaikea käsittää miten tavallinen veitsi voidaan mieltää hienosteluksi, vaan kai se sitte jossain semmoista on. Ei uskois, sillä ajatuskin amerikkalaisittain "normaalista ruokailutavasta" eli haarukan sivulla leikkaamisesta tuntuu aivan älyttömältä.:p

    VastaaPoista
  5. Ja taas sain tietää jotakin uutta :). Sun pitäisi kirjoittaa kirja näistä huomioistasi ja kokemuksistasi, kirjoittajanlahjoista ei ainakaan jäisi kiinni!

    -bella

    VastaaPoista
  6. hahaha eikä tää on niin totta. Mä olen myös huomannut saman. :D Tosiaan olen saanut niin monta kertaa kuulla että miksi ihmeessä syön veitsen kanssa? Useasti joudun vielä pyytämään veistä erikseen kun ollaan jossain syömässä. Vitsi anteeksi vain etten tykkää syödä käsin. Muistan kerran kun olin miehen kavereiden kanssa syömässä ja sain annoksen jossa oli hamppari ja ranskikset, siis ravintola ei pikaruoka paikka. Kaikki tuijottivat minua kun sahasin hampparia veitsellä, ja kommentoivat että kyllä sä saat syödä sen käsinkin jos haluut.

    En vain osaa syödä kaikkea pelkällä haarukalla ja tosiaan en ole normaalielämässä mikään hienostelija..:D

    Aloitin itsekin blogin, olen kommentoinut aikasemmin sinulle nimimerkillä Marika..:)

    VastaaPoista
  7. Tämä tieto oli kyllä aivan uutta minulle, jotenkin sitä aina kuvittelee, että joka puolella maailmaa syödään samalla tavoin, mutta eipä näköjään. :)

    Voiskohan tätä verrata siihen, että kakun syöminen haarukalla on hienoa ja sivistynyttä, kun taas lusikka on vähän niin kuin jokamiehen aterin. :)

    VastaaPoista
  8. Oijoi, tuo oli kyllä mulle uutta, että vaikkei aterimia käytetä, ne katetaan jokikinen! Mutta muuten tutun kuuloista tarinaa. Minä en useinkaan kuule kommentteja veitsen käytöstä, mutta etenkin ensimmäisinä kertoina täällä huomasin pöytäseurueen taholta sellaisia lempeän kummastelevia katseita. Ainoastaan hampurilaista veitsellä leikatessa minulle on huomautettu asiasta. Joo-o, mutta jos burger on niin mehukas että pullan pohja on mössöä, teen mieluummin sen etikettivirheen kuin tiputtelen hampparia pisin pöytää ja syliä!

    VastaaPoista
  9. An editor's wife: Veitsi-impotenssi! :D Tuo kuvaa kyseistä ilmiötä kyllä paremmin kuin hyvin! Kyllä minäkin jatkan kaksikätistä syömistä. Amerikkalainen tyyli näyttää jotenkin niin kömpelöltä. Senpä vuoksi meidän mahdollinen jälkikasvu oppii suomen lisäksi myös sen oikean tavan aterioida. ;)

    Anna-Kaisa: Heh, pidetään me vain kiinni näistä opituista tavoista, vaikka tässä miten erottuisi joukosta! :D Vanhassa vara parempi, tässäkin tapauksessa.

    Sari: Oho, kanankoipia lusikalla! Tuohan on jo taitolaji! :D Eräs nimeltämainitsematon S:n perheenjäsen (appiukko) söi maanantaina salaattia sillä jälkkärilusikalla. En tiedä, miksi sitä toimitusta ei voinut hoitaa haarukalla...

    Bemary: Joo, kyllä sitä mielellään ottaa veitsen haarukan kaveriksi hoitamaan sen leikkaamisosion. Haarukalla vain sitten haarukoidaan ruokaa ääntä kohti. ;) Tämä "erikoisuus" ei välttämättä hyppää silmille ihan heti, mutta vähän aikaa porukkaa seuratessa eron suomalaiseen/eurooppalaiseen tyyliin kyllä huomaa aika selvästi.

    Yksi melko näkyvä ero on se, että täällä saatetaan nuolla se veitsi puhtaaksi. Suomessa ehkä vähän harvemmin näkee sellaista, ainakaan julkisilla paikoilla.

    bella: :) Ehkä tässä piileekin ratkaisu kotirouvan tylsyysongelmaan. ;)

    Madde: Joo, minäkin olen joutunut pyytämään veistä erikseen joissakin ravintoloissa. (Olisi pitänyt vissiin pyytää appivanhempien luonakin.) Jotenkin hullua.

    Voin kyllä kuvitella, miten katseet ovat kohdistuneet hampurilaista haarukalla ja veitsellä syövään suomalaiseen... :D

    Kävin jo kurkkimassa blogiasi! Palaan sinne varmasti uudestaankin! :)

    Avelina: En minäkään ollut edes miettinyt koko asiaa, ennen kuin aloin ruokailla amerikkalais(t)en kanssa säännöllisesti. :)

    Kakkuvertaus on varmasti varsin osuva tässä tilanteessa!

    Pilvi: Luulen (melkein toivon), että tuossa kaikkien aterimien kattamisessa on kyse jostain S:n perheen omasta traditiosta. Tuntuu vähän turhalta, kun sitten ruokaillessa ei kuitenkaan jatketa tuota "hienostelua". :D

    Minäkin olen saanut noottia hampurilaisen leikkelemisestä. Tai no kyllä sen saa vielä leikata esim. puoliksi, mutta sen pienemmiksi paloiksi ei kannata ruveta amerikkalaista kansallisaarretta pilkkomaan! :P

    VastaaPoista
  10. hei taas! kiva kun kirjoitat eroavaiksuuksista suomen ja amerikan välillä. tällaista lisää ja sitä arkipäivän elämää siellä. :)

    huomasin muuten, että meillähän on yhteinen tuttu: Mari L. joka onkin siellä emporiassa tällä hetkellä. aloitettiin vaihto silloin 2009 syksyllä yhtä aikaa. hassua kuinka maailma onkaan pieni! kyllä tässä itselläkin on hieman ikävä sinne päin, voi jospa olisi varaa niin... :)

    - Eveliina

    VastaaPoista
  11. Moi! Ihan varmasti tulee kirjoiteltua aika paljonkin juuri mainitsemistasi asioista. :)

    Oho, maailma on tosiaan pieni! :) Meillä on tarkoitus käydä tässä syksyllä Emporiassa ainakin pariin otteeseen, joten ehkä hyvällä tuurilla (ja Marin avustuksella) törmään muihinkin siellä tällä hetkellä oleviin suomalaisiin.

    Toivottavasti reissuhaavesi toteutuvat pian! Eihän sitä tiedä, jos mekin joskus Emporian ihmeellisessä maailmassa tavataan. ;)

    VastaaPoista
  12. Eksyin tänne Karkin kautta ja jäin heti nalkkiin, aivan ihana blogi!

    Jos tilaisuus ei ole "oikeasti hieno", eikö ole mukavempaa pitää kiinni niistä omista tavoista? Nehän ovat ne maailman rikkaus ja muiden elämän suola, onhan sen nyt hauskaa ihmetellä, miten erilailla ihmiset toimii :)

    Mutta totta on se, etten olisi uskonut ruokailutottumusten olevan näin erilaiset! Mielenkiintoinen teksti kaiken kaikkiaan :)

    VastaaPoista
  13. Oi, kiitos! :) Tervetuloa!

    Toki omista tavoista kannattaa pitää aina kiinni, kun siihen suinkin mahdollisuus on! :) Olisi äärettömän tylsää, jos kaikki ihmiset tekisivät kaikki asiat samalla tavalla. Jäisi nämä merkinnätkin kirjoittamatta. ;)

    VastaaPoista
  14. Hauska postaus! Munkin kustannuksella on hupailtu, kun olisin halunnut ravintolassa USA:ssa syödä veitsellä ja haarukalla hampurilaista (aterimia ei pöytään tuotu ollenkaan). Nykyään oon kyllä jo muuttunut tältä osin ihan amerikkalaiseksi ja Suomessakin syön hampparin aina käsin :D

    VastaaPoista
  15. Joissakin asioissa on vain parempi antaa suosiolla periksi (kai sitä voisi kompromissiksikin kutsua...)! :D

    Törmäsin eilen muuten ensimmäistä kertaa amerikkalaiseen, joka söi niin kuin minä! En ollut siis ainoa hienostelija pöydässä. ;)

    VastaaPoista
  16. Olen päässyt tässä hamppariasiassa helpolla, ei tarvitse kuin esitellä pikkuriikkisiä käsiäni ja vielä pienempää suutani ja selittää, ettei tämän kokoista hampurilaista yksinkertaisesti edes voi haukata vaikka haluaisi. Toki sille hihitellään, että syön purilaisen aterimilla ja vieläpä osissa (höh, ne on tosi korkeita!), mutta tuntuvat ymmärtävän miksi haluan käyttää haarukkaa ja veistä.

    Olen myös oppinut, että kun vaimo pyytää saada haukun esimerkiksi jäätelöstä, hän haukkaa kerralla puolet koko tuutista. Nykyään käsken häntä hillitsemään itsensä, jotta minullekin jää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, täällä toinen miniräpylä!

      Syön kyllä silti isoimmatkin hampurilaiset käsin, mutta leikkaan ne ensin veitsellä vähintään puoliksi. ;) Tuossa jätskiasiassakin sulla on selkeästi vielä oppimista, sillä siitä ei passaa antaa haukkuja kenellekään! :D

      Poista