Huomenna on kulunut kaksi viikkoa siitä, kun kirjoitettiin ainakin puoli miljoonaa lomaketta alle ja meistä tuli oman kodin omistajia (samalla taidettiin kyllä luvata esikoisemmekin pankille). Päällimmäisenä koko prosessista jäi mieleen se, miten vaikeaa oli kirjoittaa koko nimi, siis molemmat etunimet ja sukunimi, sillä normaali etu- ja sukunimen kattava allekirjoitus ei vissiin ollut tarpeeksi virallinen. Niin, ja yritin varovaisesti vakoilla kännykkää ja Ylen nettisivuja, sillä Suomi ja Norja taistelivat välieräpaikasta.
Pankista ajeltiin pikkuisen päät pyörällä asunnolle, napattiin elukat, ilmapatja ja toinen auto mukaan, ja suunnattiin kotiin. Haettiin matkalla vielä gourmet-eväät (Mäkkärin tuplajuustohampurilaiset ja kuohuviiniä), joista nautiskeltiin autiossa keittiössä. Elettiin torstai ja perjantai kylmälaukun turvin, sillä jääkaappia meillä ei täällä vielä ollut. Oltiin vähän kuin retkellä isossa, tyhjässä talossa.
Kävin perjantaina muka vielä pakkailemassa asunnolla, vaikka keskityinkin enemmän (kokonaan) siihen, miten Suomi hakkasi Venäjän välieräpelissä. Lauantaille, eli varsinaiselle muuttopäivälle, jäi vielä paljon, paljon tekemistä.
S oli varannut muuttoauton aamukymmeneksi läheiseen toimipisteeseen. Kun mentiin pelottavaan, Mikki Hiiri -krääsällä täytettyyn toimistoon, päästä varpaisiin Mikki Hiiri -vaatteisiin sonnustautunut täti sanoi, että oi voi, teidän auto ei ole täällä. Loputtomalta tuntuneen soittokierroksen jälkeen selvisi, että saataisiin haluamamme auto neljältä iltapäivällä, tai voitaisiin vuokrata paljon pienempi auto (ei alennusta, mutta auto olisi 10 dollaria halvempi!). Sanottiin ei kiitos ja ihmeteltiin, miten heidän nettisivuillaan kuitenkin luvataan 50 dollaria, jos auto ei ole luvatussa paikassa luvattuun aikaan. Tätihän ei ollut asiasta tietävinäänkään. "I didn't know they did that. How cool!"
Matkalla toiseen vuokrausfirmaan soitettiin alkuperäisen puljun asiakaspalveluun. Mitään suuria sympatioita ei herunut sieltäkään, mutta viime viikolla meidän tilille napsahti viimeinkin se luvattu Ulysses S. Grant digitaalisessa muodossa.
Seuraavan paikan toimisto oli hieman ammattimaisempi; en nähnyt yhtään Mikki Hiirtä! Ongelmitta ei selvitty sielläkään, sillä S:n höylätessä korttiaan tietokoneruudulle ilmestyi jokin teksti, joka sai virkalijan hieman ihmettelemään. Yhden puhelun ja ainakin minuutin kestäneen hihityksen jälkeen meillekin selvisi, että S:n nimi oli jollain terroristilistalla, joten miehelle ei saisi vuokrata autoa. En tiedä, miksi nimi siellä alunpelin oli, tai onko se vieläkin jossain mustalla listalla, mutta auto saatiin. Ja hyvät naurutkin vielä kylkiäisiksi.
Varsinaisiin hommiin päästiin siis noin tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Ensin haettiin meidän aiemmin ostama jääkaappipakastin väliaikaissäilytyksestään. Kahdestaan. Painoa hökötyksellä oli aika paljon, joten kaikki irtoavat voimanrippeet piti käytää, että saatiin kaappi autoon.
Kotiin tullessa meillä olikin jo apulainen odottamassa, joten itse pääsin lähinnä työnjohdollisiin tehtäviin. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tajuttiin, että kaappi ei mahdu mistään ovesta sisälle. Irrotettiin etuovi ja molemmat ovet meidän tulevasta virvoikevarastosta. Siltikin ylimääräistä tilaa kaapin ja ovenkarmien väliin jäi noin sentti.
Kun kaappiin oltiin saatu kulkemaan virta ja vesi (jääpalakone, jee!), lähdettiin noukkimaan lisää tavaraa, ensin appivanhempien luota ja sitten asunnolta. Muuttaminen, dislike. Onneksi meillä oli riuskoja miehiä ja naisia apureina niin asunnolla kuin täällä talollakin, joten selvittiin koko hommasta muutamassa tunnissa. Tässä välissä voisi varmaan mainita, ettei saatu kaikkia tavaroita mahtumaan muuttoautoon, joten meidän piti ahtaa loput kamat meidän pikkuisiin autoihin sunnuntaina (jee, Leijonat!) ja maanantaina (jee, Leijonien kotiinpaluu!). Miten ihmeessä me oltiin saatu ahdettua niin paljon tavaraa kaksioon, ettei jättimäinen muuttoauto riittänyt? Itsehän muutin tänne kahden matkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa, joten voisin syyttää S:a. Tosin omat vaatteet olivat lisääntyneet kuin puput, en tiedä miten...
Saatiin S:n vanhemmilta putkiradio ja S:n ukin tekemä söpö kiikku.
Palkittiin muuttomiehet ja -naiset (ja itsemme) muutamalla erällä beer pongia...
...ja dartsia. Tausta (vaneri+vaahtomuovilevy+huopakangas) taululle rakennettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Peliluola kuntoon ja prioriteetit järjestykseen!
Ollaan kotiuduttu ihan äärettömän hyvin; tavaratkin alkavat olla paikoillaan. Pieniä projekteja riittää, ja niitä on mukava toteutella pikkuhiljaa. Esimerkiksi viime lauantaina minä hoidin pihaa, ja S vaihtoi öljyt molempiin autoihin. Oikeiden urakoiden jälkeen rakennettiin teline suomalaiselle tikkataululle. Työtä ja hupia, tasaisesti.
Sisustusjuttuja ei olla vielä ehditty liikoja miettiä. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin muun muassa meidän vaaleansiniset kylpyhuoneet. Meidän parhaat pyyhkeet ovat keltaisia, mutta sinistä taustaa vasten en keltaista laita. Sekin vähän ärsyttää jo valmiiksi, että paikallisen high schoolin värit ovat sininen ja keltainen. Pitääköhän meidän muuttaa, ennen kuin mahdolliset lapset ovat lukioiässä?
*****
Tätä kirjoittaessani, pari tuntia sitten, jouduin kipaisemaan turvaan meidän kellarikerrokseen, sillä tornadosireenit alkoivat huutaa. Tällä alueella ei toivottavasti ole enää kovinkaan montaa uhkarohkeaa taivastelijaa
Joplinin tapauksen jälkeen, joten toivottavasti muutkin toimivat kuten minä, vaikkei mitään hurjan vakavaa kai tapahtunutkaan. Nyt tilanne on rauhoittunut, mutta Kansas Cityn seudulla on nähty tämän päivän aikana useampikin pikkutornado. Tämä typerä kevät voisi jo loppua.
