Aamu alkoi perinteisesti aamupalalla ja valitettavasti myös koiran päälle tiputetulla banaaninpuolikkaalla. Sitä seurasi Sesame Street -tuokio sohvalla taputellen ja tanssien. Vanhempi emäntä tosin saattoi raataa sillä aikaa keittiössä ja nyppiä koiran turkista banaanimähmää pois.
Mies on kasvanut samojen tyyppien kanssa. Elmo ja Big Bird kumppaneineen ovat olleet iso osa lapsuutta. Niin kuin minulle Muumit ja Rölli.
Joskus tuntuu hurjalta, että olen kasvattamassa amerikkalaista lasta. Toki suomalaisuus on suuressa roolissa meidän taloudessa kielen, ruokien ja sarkasmin kautta, mutta tosiasia on, että meidän neiti on ensisijaisesti amerikkalainen, vaikka Suomen kansalaisuus taaperolta löytyykin. Asuinmaa, ympäristö ja myöhemmin koulu pitävät varmasti huolen siitä, että englanti on ykköskieli, ja että kavereiden kanssa jutellaan Sesame Streetistä eikä Muumeista.
Toki tässä on kyse isommasta jutusta kuin Pikku Kakkosen korvaamisesta paikallisella ohjelmatarjonnalla. Minun vastuullani on, että tämä pieni puolisuomalainen oppii tarpeeksi Suomesta ja suomalaisuudesta ollakseen suomalainen. Kieli on siitä kokonaisuudesta vain pieni, vaikkakin tärkeä palanen, ja alkukankeuden jälkeen kielenopettaminen tuntuu helpoimmalta haasteelta kahden maan kansalaisen kasvattamisessa.
Aika näyttää, miten paljon kiinnostusta lapsella on Suomea kohtaan. Toivon toki, että on juuristaan innostunut ja tiedonjanoinen. Minulla pitää joka tapauksessa riittää rahkeita kertomaan Suomen historiasta ja yhteiskunnasta, mutta täytyypä valitettavasti todeta, että jo näinkin lyhyen poissaolon jälkeen olen itsekin irtaantunut Suomesta. Vaikka luen päivittäin suomalaisia uutisia ja osaan kertoa nippelitietona, että Hautalan tilalle tuli Haavisto (ja Wikipedia auttaa historia-aukkojen paikkaamisessa), niin suuremmassa mittakaavassa yhteiskunnalliset ilmiöt ovat hämärän peitossa.
Minun Suomeni koostuu muistoista yli kolmen vuoden takaa. Tuona aikana Suomi tuskin on ehtinyt muuttua hurjasti suuntaan tai toiseen, mutta pienistä puroista muodostuu lopulta iso joki, ja kymmenen vuoden päästä en enää ehkä tunnistakaan niitä kuohuja omakseni. Kieleni saattaa olla vanhentunutta, käsitykseni ja muistoni ajan kultaamia ja vääristämiä.
Onneksi nykyisin on kuitenkin melko helppo pitää edes jonkinlaista kosketusta kotimaahan. On ihan oma vikani, etten ole kunnolla perillä Suomen politiikasta tai yhteiskunnan mullistuksista, mutta tiedän, kuka voitti julkkis-BB:n. Huoh.
Jukkakuoppamäkimäistä ahaa-elämystä odotellessa.
Toki tässä on kyse isommasta jutusta kuin Pikku Kakkosen korvaamisesta paikallisella ohjelmatarjonnalla. Minun vastuullani on, että tämä pieni puolisuomalainen oppii tarpeeksi Suomesta ja suomalaisuudesta ollakseen suomalainen. Kieli on siitä kokonaisuudesta vain pieni, vaikkakin tärkeä palanen, ja alkukankeuden jälkeen kielenopettaminen tuntuu helpoimmalta haasteelta kahden maan kansalaisen kasvattamisessa.
Aika näyttää, miten paljon kiinnostusta lapsella on Suomea kohtaan. Toivon toki, että on juuristaan innostunut ja tiedonjanoinen. Minulla pitää joka tapauksessa riittää rahkeita kertomaan Suomen historiasta ja yhteiskunnasta, mutta täytyypä valitettavasti todeta, että jo näinkin lyhyen poissaolon jälkeen olen itsekin irtaantunut Suomesta. Vaikka luen päivittäin suomalaisia uutisia ja osaan kertoa nippelitietona, että Hautalan tilalle tuli Haavisto (ja Wikipedia auttaa historia-aukkojen paikkaamisessa), niin suuremmassa mittakaavassa yhteiskunnalliset ilmiöt ovat hämärän peitossa.
Minun Suomeni koostuu muistoista yli kolmen vuoden takaa. Tuona aikana Suomi tuskin on ehtinyt muuttua hurjasti suuntaan tai toiseen, mutta pienistä puroista muodostuu lopulta iso joki, ja kymmenen vuoden päästä en enää ehkä tunnistakaan niitä kuohuja omakseni. Kieleni saattaa olla vanhentunutta, käsitykseni ja muistoni ajan kultaamia ja vääristämiä.
Onneksi nykyisin on kuitenkin melko helppo pitää edes jonkinlaista kosketusta kotimaahan. On ihan oma vikani, etten ole kunnolla perillä Suomen politiikasta tai yhteiskunnan mullistuksista, mutta tiedän, kuka voitti julkkis-BB:n. Huoh.
Jukkakuoppamäkimäistä ahaa-elämystä odotellessa.






























