Busy Bee

Tämänvuotinen float trip on nyt sitten onnellisesti takana. Noustiin lauantaiaamuna kumiveneeseen vähän kahdeksan jälkeen. Kymmenen ja puoli tuntia myöhemmin päästiin maaliin. Piiiiiiitkä päivä.

Porukka on (onneksi!) vähän rauhoittunut viime vuosista, joten tällä kertaa retkeiltiin melko kypsästi, mitä nyt siis jotkut laskivat kanootilla kalliolta alas, osa (minä mukaan lukien) hyppi maantiesillalta matalana juoksevaan jokeen, ja pojat yrittivät kävellä joessa varmaan 10 vuotta muhineen, liukkaan puunrungon päällä. Good times.

Ihan uskomatonta, että tänne muutosta on kulunut jo yli kuukausi! Paljon on ehtinyt tapahtuakin, sillä tässähän alkaa jo kaivata tylsähköjä koti-iltoja, jolloin tekemistä pitää oikein keksimällä keksiä. Ollaan käyty elokuvissa (The A-Team ja viimeisimpänä loistava Inception), käyty kavereiden kanssa syömässä mm. Buffalo Wild Wingsissä useampaan otteeseen ja pelailemassa arcade-pelejä Dave & Buster'sissa.

Aiheeseen sopivasti liittyen S soitti juuri, että ollaan menossa tänään Royalsien peliin (baseballia), joka alkaa parin tunnin päästä. Täytynee siis alkaa lykkiä aurinkorasvaa pintaan ja etsiä mahdollisimman mukavat kamppeet päälle, sillä taivaalla ei näy tällä hetkellä pilven pilveä, ja lämpömittari näyttää 31 astetta varjossa. Kesä. Osanette samaistua siellä helteisessä Suomessa!

*****

Fakta #38: Näin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni (luonnossa) vyötiäisen, maaoravan, majavan ja näykkijäkilpikonnan (snapping turtle). En ole nähnyt vielä yhtään itikkaa, vaikka paikalliset bug spraynsa kanssa hössöttävätkin.

Ensikosketuksia paikalliseen sosiaalitoimeen

Jos Kelan kanssa menee joskus sormi suuhun, niin kylla paikallinen SSA vetaa vertoja monimutkaisuudessaan.

[Kuva: Wikipedia]

Tai oikeastaan SSA on ihanan yksinkertainen; joihinkin kysymyksiin on vain hurjan vaikeaa saada vastausta.

Anoin sosiaaliturvatunnusta jo viisuminhakuvaiheessa, ja viisumin mukana tulleessa infopaketissa luvattiin, etta SSN-kortti tunnuksineen tulee kolmen viikon sisalla maahan saapumisesta. Eipa tullut. Tallaisessa tapauksessa pyydetaan soittamaan valtakunnalliseen palvelunumeroon.

Numerosta vastaa ystavallinen automaatti, joka kyselee, milla asialla liikuskelen. Yritan tietenkin paasta juttelemaan ihmisen kanssa, mutta se on lahes mahdottomalta vaikuttava juttu. Kun pitkallisen yrittamisen jalkeen paasee askelta lahemmas oikeaa ihmista, pitaa ilmoittaa oma sosiaaliturvatunnus. Jota minulla ei ole. Umpikuja siis.

Soitinpa sitten paikalliseen toimistoon (googlasin puhelinnumeron, silla SSA:n nettisivuilta numeroa ei loytynyt). Sielta vastasi elamaansa kyllastynyt tati, joka sanoi, etta kaikkien hakijoiden taytyy kayda paikan paalla nayttamassa tarvittavat paperit. Aiemmin mainitsemani infopaketti taas sanoo "you do not need to fill out a special application or go to a Social Security office to get an SSN". Okei.

Kun oltiin nahisteltu ensin pari minuuttia, tati suostui tarkistamaan, onko minulle myonnetty sosiaaliturvatunnusta. Ei ole. Maahantulosta on nyt melkein nelja viikkoa, eika asialle kai ole tehty viela mitaan. Minun taytynee aloittaa prosessi alusta paikallisen toimiston kanssa, silla en halua odotella mitaan tietamattomana enaa yhtaan pidempaan. Ugh.

*****

Fakta #36: Tehtiin viime viikolla ruokamatka isoisan kotikonnuille. Keskiviikkona pyoraytin satsin karjalanpiirakoita (ensimmaista kertaa elamassani) ja viikonlopuksi tehtiin herkullista karjalanpaistia.

Fakta #37: Nyt ottaa pattiin sen verran kovaa, etta taidan avata oluttolkin. Kylla, klo 13:54. Tosin Suomessa katsellaan kohta jo kympin uutisia, ja suomalaisiahan tassa ollaan, joten mikas tassa sihautellessa.

P.S. S:n kone on skandirajoitteinen. Pahoittelut.

Home Sweet Home

Juhlittiin viikonloppuna naimisiinmenoa amerikkalaiseen tyyliin. Tai ehkäpä juhlittiin meidän omaan tyyliin amerikkalaisten kavereiden ja sukulaisten kanssa. Vuokrattiin missourilaisesta puistosta huvimaja 100 dollarilla, ostettiin hot dogeja ja olutta 400 dollarilla ja pidettiin hauskaa. Sää oli mitä mahtavin; ei ollut edes liian kuuma. Nyt on bileet biletelty, ja hyvä niin!

Jos tuhlattiin rahaa ennen juhlia, tämän viikon aikana on pistetty tuulemaan ihan kunnolla. Saatiin lahjaksi keittiön pienkoneita (leivänpaahdin, tehosekoitin, vohvelirauta), aterimia, mausteita ja dollareita, jotka sijoitettiin mm. crockpotiin (haha, Wikipedian Suomi-sivu kääntää crockpotin Aromipesäksi!), kirjoituspöytään, uusiin petivaatteisiin, kissanpeteihin, silityslautaan ja pariin huonekasviin. Nyt alkaa tuntua siltä, että ollaan siirrytty matkalaukkuelämästä oikeaan kotiin. Ah, materia!

Kukkanen.

Raotellaanpa hieman virtuaalista ovea asuntoomme. Asumme vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä Kansas Cityn downtownista, joten suurkaupunki ja sen tarjoamat viihdykkeet ovat erittäin lähellä. Tästä naapurustosta keskustan läheisyyttä ei tosin huomaa, vaikka vieressä kulkee kaksi valtatietä (I-35 ja I-70). Alue on rauhallinen, ja ihmiset jopa kävelevät täällä.

Itse asunto on kaksikerroksinen townhouse. Tarkoittaa käytännössä sitä, että alakerrassa on olohuone, keittiö ja puolikas kylppäri (eli suomeksi vessa). Yläkerrasta löytyy sitten makuuhuone, kylpyhuone ja pikkuinen pyykkitupa. Talo on rakennettu hätäisesti ja mahdollisimman halvalla, niin kuin varmaan suurin osa amerikkalaisista vuokrataloista. Pikkuisen kaltevat lattiat on peitetty kokolattiamatolla, ikkunat ovat yksinkertaiset ja huonosti eristetyt, kuten myös seinätkin. Ollaan silti oikein tyytyväisiä kotiimme, sillä hinta-/laatusuhde on kohdallaan. Pihalta löytyy uima-allas ja tenniskenttä, joten kotirouvan elämä on ihan kivaa.

You're hot and you're cold, mutta kumpaan suuntaan kääntäminen kannattaa?

Suihkun lämpötilansäätö on arpapeliä.

Keittiöstä löytyy suomalaista osaamista.

Enkä tarkoita itseäni kokkailemassa.

La-Z-Boy ja lazy girl.

Meidän uusi telkkari! Saatiin se lahjaksi!

Kyllä Piggyn kelpaa nyt pötkötellä.

Takanreunus ja häälahja Suomesta.

Nyt täytyy painua suihkuun arpomaan, miten saan veden lämpötilan pysymään sopivana. Illalla pääsen edustusvaimontehtäviin, sillä S:n työporukka menee Dave & Buster'siin, ja minunkin täytyy kuulemma ilmestyä paikalle, jotta S:n pomot ja kollegat pääsisivät pällistelemään suomalaista ja arvioimaan, onko minulla paksu aksentti vai ei (S:lta oltiin jo varuilta kysytty valmiiksi, mikä asianlaita on). Aksentin vahtaaminen tuntuu olevan amerikkalaisten lempipuuhaa, sillä ainakin minulle asiaa kommentoidaan jatkuvasti. Arvio on yleensä, ettei minulla ole aksenttia ollenkaan (mikä on tietenkin mahdotonta, sillä kaikilla, ihan kaikilla, on jonkinlainen aksentti). No, mikäs siinä. Sulaudunpahan joukkoon.

*****

Fakta #35: Olen pyydystänyt hiiren sipsipussilla.

Allergy Alert!

Valittelin ekana USA-viikonloppuna kipeää kurkkua eräälle kaverille. Vakava vastaus tuli salamannopeasti: "It's probably allergies." Vastaväitteitä ei hyväksytty. Kyse ei voinut olla esim. flunssasta, jota S sairasteli, ehei, allergioista se johtui. Kaverilla itsellään allergiat olivat kuulemma iskeneet vasta 24-vuotiaana, ja hänen mielestään allergiat yleistyvät muutenkin kypsemmällä iällä, joten 26-vuotiaalla Annillakin täytyy olla allergioita. Itse olen taas aina luullut ja kuullut ihan päinvastaista.

Telkkarista tulee tuutintäydeltä allergialääkemainoksia. Lääkkeitä ei kohdisteta minkään tietyn jutun (heinän, siitepölyn yms.) aiheuttamaan allergiaan, vaan havaittavissa on jako kahteen kategoriaan: sisä- ja ulkoallergioihin. Kesäisin allergiat (huom. aina monikossa!) tuntuvat iskevän valtaosaan amerikkalaisista, joten näitä ilman reseptiä saatavia lääkkeitä menee varmasti kivasti.

Kun avauduin vähän allergiakritiikistäni anopille, tämäkin vakavoitui puhumaan allergioista (taas monikossa). Anoppi oli ihan varma, ettei kehoni ole tottunut Kansasin kesään, ja appiukkokin kysyi vähän virnuilevaan sävyyn, olenko viettänyt täällä aiemmin heinäkuuta. Teki mieli kysyä, mille nyt sitten mahdan olla allerginen, mutta maltoinpa kerrankin pitää suuni kiinni.

Olen allerginen tietääkseni vain kahdelle lääkeaineelle, joten kieltäydyn sanomasta, että pikkunuha johtuu allergioista. En myöskään aio ostaa allergialääkkeitä ihan vain muodon vuoksi. On olemassa oikeasti allergisia ihmisiä, ja apu on varmasti heille enemmän kuin tarpeen. Minun ei tarvitse lievittää tukkoista nenää allergialääkkeillä. Ehkä olen tässä(kin) asiassa vähän pilkunviilaaja, mutten halua mainostaa olevani allerginen yhtään millekään, ennen kuin allergia on oikeasti todettu. Jos minulla todettaisiin hevonp*ska-allergia, niin olisin sitten allerginen hevonp*skalle, en yleisesti kaikelle, etenkään kesälle.

Nuha meni muuten ohi parissa päivässä. Että se niistä allergioista!

*****

Fakta #33: Kannustan sunnuntaisessa futisfinaalissa Espanjaa.

Fakta #34: Juttelen kissoille englanniksi, vaikka olisinkin yksin kotona.

Vapaata päivää

Vietin eilen ensimmäisen 4th of Julyn (Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä) tällä mantereella, eli nyt on juhlittu freedomia ja independencea (noita sanoja on viljelty ihan kiitettävästi täällä menneellä viikolla!), vaikkakin aika hillitysti. Ei lähdetty seuraamaan mitään paraateja, sillä sain jo Facebookista yliannostuksen yltiöisänmaallisuutta. USA oli monen mielestä, ja varmasti täysin objektiivisesti, the greatest nation in the world. My ass.

Suunnattiin illalla erääseen puistoon katsomaan ilotulituksia. Muitakin oli liikkeellä. Ehdittiin asettumaan mukavasti nurmikolle, kun vettä rupesi tulemaan ihan maahan asti. Odoteltiin aikamme, ja kun katuvalot sytytettiin taas, lähdettiin pois. Ilotulituksia ei oltu varsinaisesti vielä siinä vaiheessa peruttu, mutta autoon päästyämme selvisi, että niitä lykätään maanantai-illalle, sään salliessa. Kokeillaan tänään siis uudestaan. Enpä usko, että täällä on yhtään hienompia esityksiä pistetty pystyyn kuin Lapinlahden uudenvuoden yössä...

Ensimmäinen viikko kotirouvana on takana. Pankissa käydessämme meidän piti selvittää virkailijalle nykyiset työtilanteemme. Sanoin ensin, etten ole tällä hetkellä töissä. Sitten sanoin nauraen, että olen homemaker. Virkailija katsoi minua täysin vakavana ja sanoi sen vaihtoehdon löytyvän alasvetovalikosta. Ei kuitenkaan laitettu sitä sitten sinne.

Kotirouvailun seurauksena asuntomme on ollut siedettävässä edustuskunnossa männäviikolla. Täällä on päivisin tehty esiliina päällä ruokaa, pesty astioita ja... pyykkiä! Ostettiin pesukone eräänlaisesta kierrätyskeskuksesta. He kunnostavat käytettyjä laitteita, joten ostohetkellä ne ovat uudenveroisia, mutta hinta on edullinen. Nyt kun meillä on hieno uusi sohva ja pesukone, tämä tuntuu ihan aikuisten oikealta kodilta.

Toki uima-altaallakin on täytynyt ehtiä loikoilla margarita kourassa, jotta saisin vähän väriä pintaan. Sävy on vaihtunut ihan mukavasti, vaikka olenkin vielä supervalkoinen verrattuna joihinkin altaalla tavattaviin auringonpalvojiin.

Koin altaalla pari "Olen Amerikassa!" -hetkeä. Ensin parikymppinen (yllä mainittu) itsensägrillaaja sanoi, että bikinini ovat super cute. Viisi minuuttia myöhemmin alle kymmenvuotias tyttö kävi sanomassa, että hän pitää uikkareistani. Suomi-tyttö menee näissä tilanteissa aika hämilleen. Ensimmäisenä täytyy tietenkin pohtia, mitähän kyseiset tytöt ovat vailla. Eivät mitään. Small talk ja kohteliaisuudet kuuluvat vahvasti ainakin Keskilännen kulttuuriin, eikä sillä haeta mitään sen kummempaa. Kai. Jurottajia löytyy aika vähän.

Olen jostain käsittämättömästä syystä ylhäällä kahdeksalta aamulla, vaikka S:llakin on tänään vapaapäivä, joten taidanpa kokeilla vielä torkkumista, kun mieskin kerran vielä nukkuu. Chaos täytynee ruokkia ensin, sillä se huutaa tuossa vieressä. Se palautui entiselleen vasta pari päivää sitten. Ehdittiin käyttää sitä eläinlääkärissäkin, kun se alkoi taas oksentaa ja ripuloida, ja maksettiin siitä ihan älytön hinta, vaikkei kissaa juuri hoidettukaan. Eläinlääkäri olisi halunnut ottaa kaikki mahdolliset verikokeet (röntgenkuvat se sai myytyä meille sanomalla "Oh that doesn't feel right!" tunnustellessaan pikkukissan vatsaa), jolloin pelkkien kokeiden hinnaksi olisi tullut yli 400 dollaria, eli arviohinta ei edes sisältänyt mitään konkreettista hoitoa. Sanottiin "ei kiitos" kyseiselle hakuammunnalle, pyydettiin kissalle nesteytys ja tuotiin pikkupotilas kotiin. Pari päivää myöhemmin kaveri selvisi matkashokistaan ja löysi ruokahalunsa.

*****

Fakta #31: Maksaisin salmiakista tällä hetkellä aika paljon.

Fakta #32: Puolimetrinen (ok, parisenttinen) herhiläinen hyökkäsi täysin varoittamatta reiteni kimppuun viime torstaina uima-altaalla. Tämä oli vasta toinen kerta, kun joku hyönteinen (muu kuin joku mitätön vinisijä, hyi) pisti minua. Kymmenisen minuuttia myöhemmin S:n sääri koki kovia; juuri, kun mies oli ehtinyt rauhoitella minua, että kyseiset hyökkäyset ovat harvinaisia. Sain pisteitä kestämällä piston paremmin kuin S. Oma reaktio oli "What...?", kun taas S:n oli "Holy balls!!!!!!!".

Perillä!

S läksi juuri töihin, jotta voivat ottaa mieheltä sormenjäljet ja varmistaa, ettei ole tehnyt kahden vuoden opintovapaansa aikana mitään tuhmaa. Minä jäin pitämään mökkiä pystyssä ja ehkä vähän jopa purkamaan näitä lattialla lojuvia laatikoita ja matkalaukkuja. Blogimerkintä meni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä edelle, joten tässä sitä istuskellaan.

Atlantin ylitys kävi yhdessä hujauksessa torstaina. Lentäminen on kirjaimellisesti kivuttomampaa kuin junalla Suomen halki matkustaminen. Kun kannettavana on enemmän tavaraa kuin kantaja painaa, matkanteosta voi tulla tuskallista. Lentokentällä tyrkättiin kissat ja matkalaukut muidenhuolehdittavaksi ja mentiin itse nauttimaan vielä yhdestä kuivasta omenasiideristä. Kyllä se muulina toimimisen voittaa.

Lento Tukholmaan oli aika paljon myöhässä, joka nostatti vähän verenpainetta, sillä vaihtoaika oli muutenkin varsin lyhyt (40 minuuttia koneen lähtöön). Juostiin terminaalin läpi oikealle portille ja suoraan koneeseen. Pari minuttia saapumisemme jälkeen koneen ovet suljettiin ja transatlanttinen lentomme oli valmis lähtöön. Kissoista oli kova huoli, mutta onneksi avualiaat stuertit varmistivat niiden olevan ruumassa.

Saavuttiin Chicagoon pikkuisen puolen päivän jälkeen paikallista aikaa. En mennyt enää vierailijoille varattuun passintarkastusjonoon, vaan nopeampaan kansalaisille ja asukkaille tarkoitettuun jonoon. Rajaviranomainen laittoi suurlähetystöstä saamani sinetöidyn kirjekuoren vaaleanpunaiseen kansioon ja pyysi hakemaan matkatavarat (kissat mukaan lukien) ennen paperihommien loppuunviemistä.

Oltiin hommattu kissoille eläinlääkäriltä todistus lentokelpoisuudesta, joka ei kiinnostanutkaan lentoyhtiötä. Hommattiin rokotukset, mikrosirut ja vieläpä EU-passitkin, ihan vain varmuuden vuoksi, sillä USA:n viranomaisilta ei saatu missään vaiheessa mitään selvyyttä siitä, mitä kissojen maahantuontiin oikeasti vaaditaan. Vaatimukset selvisivät CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) edustajan tarkistuksessa. Nainen vilkaisi koppaan ja sanoi: "They look healthy, you are good to go." Papereita ei edes tarvinnut ottaa repusta ulos.

Omat paperit sentään piti ojentaa viranomaisille. Odottelin käsittelyvuoroani vajaan tunnin. Edelläni oli ehkä kolme intialaista perhettä. Oma kansioni oli noin sentin paksuinen. Yhden intialaisperheen kansio oli ainakin viisi kertaa paksumpi. Minun papereiden käsittely kävi kädenkäänteessä ja sormenjälkien ja allekirjoitusten jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Minulta ei kysytty yhtäkään kysymystä maahantuloon liittyen, toisin kuin vierailijana rajaa ylittäessä. Toivotettiin vain tervetulleeksi. Olen nyt siis laillinen US resident.

Lentokentältä huristeltiin autovuokraamoon ja saatiin käyttöömme vuoden 2010 Chevy Traverse. Mittarissa oli 1700 mailia, joten melko uudella autolla päästiin liikenteeseen. Oltiin yllättävän virkeitä vielä loppumatkastakin, vaikka ajoaikaa kertyi melkein yhtä paljon kuin lentoaikaa. Vasta pimeän tullen minun silmäluomet alkoivat painaa. Onneksi S oli ratissa (oli muuten koko matkan vakuutussyistä), joten väsymyksestä ei ollut mitään haittaa.

Päästiin asunnolle puolen yön maissa. Lumi tutki heti kaikki mahdolliset paikat, Chaos oli vähän nuivelo. Aamulla se oli vieläkin veltompi, eikä se suostunut syömään eikä juomaan. Iltapäivällä se alkoi oksentaa, joten soitettiin eläinlääkärille. Varattiin aika seuraavaksi aamuksi, joten meillä oli edessä pitkä ilta pahoinvoivan kissan kanssa.

Illalla sain kuitenkin pikkumiehen juomaan ja aamulla se söi jo jogurttia (ihan ykkösherkku!), joten soitettiin lääkärille ja peruttiin aika. Ei haluttu ahtaa kissaa kuljetuskoppaan ja kuumaan autoon, sillä kuten eläinlääkärikin epäili, pahoinvointi johtui luultavasti stressistä. Ei haluttu ainakaan lisätä ahdistusta, joten hoivattiin pikkuista kotona. Se auttoi, ja nyt Chaos alkaa olla entisellään. Ruokaa se maistelee vieläkin vähän valikoiden ja varovasti, mutta kovasti se jo minua komentaa. Juuri äsken se juoksi Lumin kanssa kilpaa rappusia ylös alas, joten kunto kohenee kovaa vauhtia. Hyvä niin, sillä huoli kissasta ja syyllisyys sen kiusaamisesta painoivat jo aika lailla.

Jotta tästä nyt tulisi oikeasti maratonmerkintä, niin jatketaan vielä pikkuisen. Ollaan päästy asettumaan uuteen kotiin aika hyvin, vaikka tavarat vielä pitkin poikin lattioita ovatkin. Käytiin eilen ostamassa La-Z-Boy-sohva (saadaan se huomenna) ja paikalliset puhelimetkin hommattiin. Nyt minulla on sen verran hieno luuri, että hyvä kun osaan sitä käyttää. Päädyttiin operaattoriin, joka tarjosi Skype Mobile -palvelun. Voin siis soitella Skype-puheluita omalla kännykällä ilman mitään lisämaksuja, joten en ole niin riippuvainen tietokoneesta mitä Suomi-yhteydenpitoon tulee. Kyllä teknologia voi olla hieno asia!

S soitteli juuri, että on jo matkalla kotiin. Olisi siis varmaan parempi pistää edes pari paitaa vaatekaappiin, jottei aamu menisi ihan laiskottelun puolelle. Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta yllättävän vähän aikaa, vaikka tämmöistä kotirouvan elämää elelenkin. Eiköhän tämä elo tästä vielä tasoitu.

Sitä odotellessa.

*****

Fakta #30: Olen poistunut jalkapallo-ottelusta poliisisaattueessa.

Nolla!

Fakta #29: Muutan tänään Yhdysvaltoihin.