Perinneperjantai: Loman riäppeet

Sarjatulitus blogin saralla jatkui joululomalla samaan tahtiin kuin oli alkanutkin. Kaksitoista merkintää kymmenessä päivässä, ja kaikki samasta aiheesta. Alla niistä kolme, ja samalla myös viimeinen kirjoitus ennen Atlantin ylitystä tähän suuntaan.

Ostin lomalla uuden tietokoneen, jolle tulikin keväällä (ja myöhemminkin) sitten ihan kiitettävästi käyttötunteja. Hirvittää ajatella, että maksoin siitä 1200 euroa, ja se on ollut pölyttymässä kaapin perukoilla jo monta vuotta. Kai se silti maksoi itsensä takaisin, kun sai meidät kannateltua kaukosuhdeaikojen yli olemalla päällä 24/7.

Nauratti muuten tuon dramaattisen uudenvuodenmerkinnän kohta "Ja sitten tuli Scotty ja pisti elämäni sekaisin juuri, kun kuvittelin sen olevan järjestyksessä". Minulla taisi olla aika väljähkö määritelmä sanalle järjestys...

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Perjantai 29.12.2006 klo 00:43

Se toimi sittenkin!

It's alive! Uusi kone toimii nyt moitteettomasti, netin kanssa ja ilman. Mikrotukihenkilön tempuista taisi sittenkin olla apua. Kiitos mikrotukihenkilö! Kyllä se asiansa osaa. Onneksi luurin toisessa päässä oli kääntäjäopiskelija, kas kun oma käyttöjärjestelmä on suomenkielinen, ja ohjeet tulivat englanniksi. Go team!

Tylsää. Scotty pakkaa kämpässään tavaroita kasaan äitinsä kanssa, joten ymmärrettävistä syistä hän ei jouda nyt leikkimään minun kanssa. Tylsää. Tylsää tylsää tylsää. Voisi tietty mennä vaikka nukkumaan, aamulla olisi tarkoitus mennä vähän sorvailemaan. Olisi kyllä todella ennenkuulumatonta mennä nukkumaan tähän aikaan. Heräisin varmaan neljältä. Ei auta muuta, kuin testata hypoteesi.

Viu viu, huono elämä. On aivan järkyttävä ikävä toiselle mantereelle. Nyt, vain parin viikon erossa olon jälkeen, huomaa varsin hyvin ikävän ikävimmät puolet. Ikävä tekee epäileväksi, ärtyisäksi, poissaolevaksi, masentuneeksi. Tottuisiko tähän? Jaksaisiko sitä, että toinen on käsittämättömän kaukana?

Jaksaisiko toinen?

Sunnuntai 31.12.2006 klo 01:54

It Was a Very Weird Year

Käytiin tänään Tuomaksen kanssa Vaasassa hakemassa tavaroita väliaikaissäilytyksestä pois. Pelattiin melkoista tetristä kamojen kanssa, mutta (melkein) kaikki mahtui kuin mahtuikin kyytiin. Nyt vähän väsyttää. Pitkä päivä, paljon kilometrejä.

Voisin taas kirjoittaa siitä, miten kova ikävä on. Voisin kirjoittaa siitä, miten jokaisen puhelun jälkeen haluan enemmän ja enemmän takaisin Kansasiin. Voisin kirjoittaa siitä, miten hurjalta tuntuu löytää tällainen yhteys jonkun kanssa, kun tietää, että olosuhteet ovat yhteistä tulevaisuutta vastaan.

Eihän meillä mitään tulevaisuutta pitänyt ollakaan, siitä puhuttiin jo heti alussa.

Silti tänään juttelin Scottyn isän kanssa puhelimessa niitä näitä. Isä oli ylpeä, kun äiti oli leikannut poikansa hiukset, ja nyt poika oli isän sanojen mukaan jo ihmisen näköinen. Isä kertoi, miten poika oli puhunut koko hiustenleikkuun ajan, miten minä pidän hänen pidemmistä hiuksistaan. Oli ollut huolissaan, että tykkäänkö uudesta kuontalosta.

Silti juttelin tänäänkin Scottyn kanssa moneen otteeseen, ensimmäisenä asiana aamulla ja viimeisenä illalla.

Tämä on luultavasti viimeinen merkintä tämän vuoden puolella. On kai syytä hieman summata tapahtumia yhteen. Vuoteen 2006 mahtui mukavia ja ikäviä asioita, mutta ennen kaikkea suuria muutoksia.

Ensimmäinen iso muutos oli se, kun tulin hyväksytyksi vaihtoon, ja piti alkaa valmistautua henkisesti uuteen syksyllä odottavaan tilanteeseen. Keväällä sitten loppui yli viisivuotinen suhde, jossa ei päällisin puolin ollut mitään suurempaa vikaa. Jos ei suju niin ei suju. En vaihtaisi niistä reilusta viidestä vuodesta päivääkään pois. Ne opettivat monia asioita, joita en koskaan olisi oppinut yksin. Silti tehtiin varmasti oikea ratkaisu, kun lähdettiin eri teille. Toinen Emporiaan, toinen Lontooseen. Suhteen päättyminen oli selkeästi vuoden 2006 suurin muutos, sitä kun oli ehtinyt tottua siihen, että toinen on koko ajan vierellä tallustamassa kohti yhteistä tulevaisuutta. Nyt on tilanne toinen. Elämästä tuli uudenlainen seikkailu. Oli opeteltava suunnistamaan yksin. Oli tutustuttava omaan itseen, kun ei enää voinut määritellä itseään toisen kautta. Se ei ole huono asia.

Emporia. Emporia Emporia Emporia. Nämä neljä ja puoli siinä pikkukaupungissa vietettyä kuukautta ovat kasvattaneet minua (monessa mielessä) enemmän ja nopeammin kuin mikään koskaan aikaisemmin. Kesällä tuli vastaan jo aivan uudenlaisia tilanteita uuden elämäntilanteen takia, mutta Emporia... Käykää ihmiset ulkomailla! Se avaa silmät, niin maailmantilanteen kuin oman elämänkin suhteen. Siellä oppii myös juomaan olutta ja puhumaan kieliä.

Ja sitten tuli Scotty ja pisti elämän sekaisin juuri, kun kuvittelin sen olevan järjestyksessä.

Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että olisin tässä tilanteessa.

Enkä varmaan usko nyt sitä, millaisessa tilanteessa olen vuoden päästä.

Lauantai 6.1.2007 klo 02:24

Kivaa loppiaista

Vihaan pakkaamista. Vihaan sitä. Sen takia pakkaaminen jääkin aina ihan viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Se seikka tietysti parantaa todennäköisyyttä unohtaa jotain tärkeää. Nytkin on pitänyt miettiä, mitkä asiat ovat täysin välttämättömiä olla mukana. Passi. Lentoliput. I-20-lomake. Lompakko. Tietokone. Paikallinen kännykkä. Vakuutusasiakirjat.

On outoa, että juuri kun on tottunut olemaan Suomessa, pitääkin (saakin) lähteä reissuun. Outoa, mutta sillai mukavalla tavalla. Ei kylläkään jännitä yhtään. Ehkä sen takia, ettei olekaan tavallaan lähdössä reissuun vaan "kotiin", tuttujen ihmisten luo, joista ainakin yksi on vallannut sydämestä aikamoisen kattohuoneiston. Jään kaipaamaan Suomessa perhettä, kavereita, Niilaa, Nökkää, Hitua, salmiakkia, jääkiekkoa, maailman parasta vettä, kunnon leipää. En jää kaipaamaan loskaa ja räntää, pimeyttä, jurottamista.

Käytiin tänään Tuomaksen kanssa kiertämässä isovanhemmat, ennen kuin minä lähden reissuun aamulla ja Tuomas armeijaan maanantaina. Mummon ja ukin luota lähtiessä isovanhukset jäivät viettämään perjantai-iltaa kyyneleet silmissä. Olivat niin ylpeitä. Se oli hieno tunne.

Tuomakselta lähti tänään aikamoinen kasa hiuksia. Velipojalla kun oli pidemmät hiukset kuin minulla. Nyt ei ole. Kyllä vähän kylmäsi leikata letti irti, mutta eipä siinä mikään auttanut. Jonkun sekin oli tehtävä.

Kyllä, Scottyn mainitsen nimeltä vasta nyt. Oli jopa vissiin jotain muutakin asiaa, ennen kuin pääsin taas lempiaiheeseeni. Ikävä on, lasketaan yhdessä jo tunteja. Tällä hetkellä jäljellä alle 44 tuntia jälleennäkemiseen. Jäljellä oleva aika menee minun osalta melkein kokonaisuudessaan autossa, lentokoneessa tai lentokentällä. Scotty taas on töissä noista 44 tunnista 24 tuntia. Kyl me tää handlataan.

Jatkan juttua sitten taas rapakon toisella puolella. Kiitos ja kuitti.

Ihmisten ilmoilla

Tiistai-iltana tanner tärisi, kun downtownissa sijaitseva Midland Theater täyttyi rokkimöröistä, bilehileistä ja asiallisista ammattilaisista, jotka olivat sännänneet kuuntelemaan säröisiä sointuja heti töiden jälkeen business casual -asuissaan.

Midlandin katto. En alkaisi lampunvaihtajaksi.

Räminä alkoi täsmällisesti kello kahdeksan, kuten lipussa luvattiin. Ensimmäisenä vuorossa oli ylienerginen Islander, jonka metalliräppisekamelska ei uponnut ainakaan meikäläiseen. Koko kolmihenkinen bändi (no ehkä rumpalia lukuun ottamatta...) huojui lavan laidasta laitaan kuin merihätäiset keskittymishäiriöisten risteilyllä, "laulaja" yritti laulattaa yleisöä, joka oli autuaan tietämätön bändin tuotannosta, dinosaurushäntäinen kitaristi moshasi niin rajusti, että minä sain sympatia-aivoverenvuodon. Ja niin edelleen. Joko sanoin, ettei oikein uponnut?

Pikaisen instrumenttivaihdannan jälkeen lavalle könysi meille jo ennestään tuttu Kyng. Äijät seisoskelivat viimeksi mikrofoniensa edessä kuin kalifornialaiset tukkijätkät, mutta tällä kertaa menoa, meininkiä ja yleisön kanssa vuorovaikutusta oli paljon enemmän. Jos ura hippitukkaisena rokkarina ei kanna, laulaja voisi harkita rääväsuisen koomikon uraa - sen verran kevyttä kenttäkettuilua oli ilmassa. Kyng hoiti lämmittelypestinsä oikein loistavasti; vetäisipä meille vanhemmille (eli yli kolmekymppisille) vähän Van Haleniakin. "What an awesome crowd for a f*cking Wednesday or Thursday. Oh, Tuesday, whatever f*cking day it is."

Kun kello löi kymmenen, iki-ihanan Seetherin pojat tepastelivat eleettömään tyyliinsä lavalle. Ujonoloinen laulaja, melkein vastentahtoinen keulakuva Shaun Morgan valitsi lavan kolmesta mikrofonista laitimmaisen ja piilotteli hiuspehkonsa ja partapöheikkönsä takana. Vaatimaton ulkokuori oli kuitenkin jälleen kerran petollinen. Miehen mah-ta-va ääni vangitsi heti ensimmäisistä hetkistä lähtien, eikä päästänyt otteestaan koko puolitoistatuntisen aikana. Eipä sillä, että olisin edes yrittänyt kiemurrella kahleista irti.

Kännykkälaatua, olkaa hyvä.

Turhaa höttöä ei tälläkään kertaa nähty eikä kuultu, vaan pääosassa oli musiikki. Laulaja piti tasan neljä välispiikkiä ("Thank you", "Thank you very much", "Thank you", "Thank you very much") ja kiitti lopuksi Kansas Cityä lämpimästä kohtelusta jälleen kerran. Ei muuta. Encoreja bändi ei edelleenkään harrasta, minkä takia rakastan heitä ehkä vielä enemmän.

Se pääosassa ollut musiikki sitten... Yhtään hutia ei settilistaan mahtunut, mikä ei sinällään ole yllätys, koska huonoja Seetherin biisiä ei taida olla olemassakaan. Kun Shaun Morgan lauloi yksin kitaransa kanssa alla olevan kappaleen, Scotty huokaisi, että tuo mies voisi varmaan laulaa puhelinluettelosta nimiä, ja se kuulostaisi hyvältä.

Kaikki pakolliset hitit, kuten Fake It, Broken ja Remedy kuultiin, mutta puolitoistatuntiseen mahtui myös näytteitä uusimmilta levyiltä ja nostoja bändin alkutaipaleelta. Jos ei olisi tarvinnut kiirehtiä kotiin lapsenlikan vapauttamisen takia, olisin mielelläni kuunnellut sulosointuja vielä toisenkin mokoman.

Vaikka kotiin olikin hieman kiirus, ehdin kuitenkin ostaa keikkapaidan ja moikata Kyngin laulajaa, joka nappasi hetkeksi kainaloon. Olen melkein sukua julkkikselle.

Perinneperjantai: Joulu Suomessa

Ensimmäinen viikko kotimaan kamaralla meni ikävöidessä ja ihmetellessä aikaerorasitusta. Ja kymmenen (10) blogimerkintää kirjoittaessa. Alla niistä puolet.

Onpa perheellä varmasti ollut mukavaa, kun tuhlaajatytär palaa kotiin kuin porsas roudan ajamana ja sitten istuu suurimman osan ajasta tietokoneella luurit korvilla ja elää Kansasin ajassa jonkun (nätin) pojanklopin takia.

Enkä muuten todellakaan ollut lähtömitoissa sitten vaihtovuoden loppuessa, vaikka miten jouluna uhosin. Siihen tarvittiin lopulta muutama kuukausi Suomessa, opiskelijabudjetti, pakastepinaattivelliä ja ruisleipää. Bud Lightkin vaihtui Sandelsiksi.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Maanantai 18.12.2006 klo 23:06

Jet Lag

No niin, Suomessa ollaan. Ei ihan tunnu siltä, että kello olisi yksitoista illalla. Jospa sitä pian tottuisi siihen ajatukseen. Kansasissa on iltapäivä. Kummallista.

Eilen (joka tuntuu tältä päivältä) seikkailtiin Soilen kanssa metrolla hostellilta JFK:lle. Aikaa matkaan taisi mennä noin kaksi ja puoli tuntia, mutta päästiin kunnialla perille. Metrotunnelissa meiltä kysyttiin taas kerran, että ollaanko siskoksia. Ei olla. Entäs onko meillä piilolinssit? Öö, ei ole niitäkään. Nätit silmät kuulemma. Ja kehuja oli nainen. Toivotti lopuksi vielä hyvää joulua.

Lentokentällä päästiin turvatarkastuksista kunnialla läpi. Istahdettiin koneeseen vaille kuusi paikallista aikaa, liikkeelle lähdettiin puolisen tuntia jäljessä aikataulusta. Oli tarkoitus nukkua koneessa, mutta eipä siitä mitään tullut siihen kellonaikaan (vaikka yleensä olen hyvä nukkumaan missä vain milloin vain). Seitsemän tunnin lennon jälkeen laskeuduttiin Helsinkiin, kymmenen minuuttia aikataulusta edellä, kello 8:40. Äiti ja isä odottelivat tuloaulassa, sieltä suunnattiin tädin luokse torttukahveille ja lihapullille. Olihan hyvää.

Autossa ei aluksi nukuttanut ollenkaan, mutta taisin nukkua silti lahjakkaasti matkan jälkimmäisen puoliskon. Niila, Nökkä ja Hitu sekä velipojat odottelivat täällä. Niila ei vierastanut minua ollenkaan, vaikka sitä vähän epäiltiinkin. Se on vähän arkajalka. Tai oli. Nyt se on rohkea poika. Ja nätti ku mikä.

Näteistä pojista puheenollen... Juttelin tuossa vähän aikaan sitten Scottyn kanssa Messengerissä. Sillä oli ollut villi valmistujaisviikonloppu, kostea ainakin. Harmitteli, kun en voinut olla paikalla. Sanoi, että on ikävä. Silläkin. Mitähän tästäkin vielä seuraa? Lisää ikävää ainakin.

Kohta voisi yrittää mennä nukkumaan. Olisi kiva saada kunnon vuorokausirytmistä kiinni.

Keskiviikko 20.12.2006 klo 00:45

"I'm So Ronery"

Heräsin viime yönä neljältä pirteänä kuin peipponen. Istuskelin jonkin aikaa tietokoneella ennen kuin päätin, että on ehkä parempi yrittää nukkua edes väkisin. Torkuin siinä sitten ehkä yhteensä tunnin verran, ylös nousin ennen seitsemää. Äiti väittää, että rytmi löytyi jo. Se on väärässä. On todella epänormaalia nousta ennen seitsemäävapaaehtoisesti ylös. Nii.

Tänään olen soitellut pianoa, ajellut autoa, nähnyt Merjaa (oli oikein mukavaa!) sekä syönyt ruisleipää ja salmiakkia. Ja puuroa. Ja HK:n sinistä. Lenkki pitäisi kyllä nauttia mieluummin kävelyn kuin ruoan muodossa, rapakon takaa hankitut kilot pitäisi saada karistettua jollain ilveellä. Päätin, että keväällä kotiinpalatessa olen samoissa mitoissa kuin vaihtoon lähtiessä. Joutuu ehkä vähän vähentämään esimerkiksi Bud Lightin kulutusta. En ole uskaltanut käydä vaa'alla, enkä käy. Parempi vain, kun ei tiedä koko totuutta.

Tänään ollaan myös vuodatettu erään tietyn amerikkalaisen miekkosen kanssa sähköpostitse ikävää toisiamme kohtaan. Meistä kumpikaan ei ole oikein innokas hempeilemään ja puhumaan pehmoisia, mutta joskus tulee semmoinen olo, että on pakko. Tänään vähän oli. Outoa olla täällä näin kaukana toisesta. Outoa laskea aikaeroa näin päin. Olen tottunut laskemaan kahdeksan tuntia eteenpäin, nyt joudun suorittamaan laskutoimenpiteen toiseen suuntaan. Siellä on nyt päivä, täällä yö. Outoa. Joko sanoin sen?

Niila nukkuu sängyllä. Pitäisi ottaa kisusta mallia ja painua pehkuihin, mutta ei väsytä. Huomenna lähdetään käymään Iisalmessa vähän joulutarvikeostoksilla. Kivaa kyl. Tänään olen värkkäillyt valoryijyä seinälle joulusomistukseksi. On mukavaa tehdä pitkästä aikaa vähän käsitöitä. Ja on mukava olla vihdoinkin innoissaan jouluvalmisteluista. Haluan paketoimaan paketteja!

Kuka älykääpiö keksi ikävän?

Torstai 21.12.2006 klo 07:42

Taas

Katsokaa kellonaikaa. Miettikää sitten, että nukuin eilen kolmen tunnin päikkärit ja menin illalla, noh yöllä, puoli kolmen aikaan nukkumaan. Saisin nukkua pitkään, mutta ei nukuta. En minä ole aamuvirkku!

Heräsin ensimmäistä kertaa viiden aikaan. Näin levottomia unia, mm. Twin Peaksiin uuden loppukohtauksen. Silittelin vähän aikaa Niilaa ja jatkoin unia hetken taistelun jälkeen. Seitsemän aikaan heräsin uudelleen. Enkä nukahtanut enää. Tuntuu, ettei tämä nyt enää mistään jet lagista voi johtua, muuten vaan hermostuttaa joku. En kylläkään tiedä, mikä. Ehkä ikävä.

Tänään tai huomenna olisi tarkoitus nähdä Pekkaa, piiiiitkästä aikaa! Mukavaa, kyl. Saattaa olla hieman kuulumisia vaihdettavina näillä maailmanmatkaajilla. Pekka sanoikin jo, että pitänee puhua englantia toisillemme, kun ei enää osata suomea.

Suomi kyllä sujuu vielä, vaikka välillä tulee työnnettyä sekaan sanontoja, joissa ei ole mitään järkeä. Paitsi englanniksi (vrt. esim. "Makes no sense" ja "Ei tee järkeä"). Molemmat kielet ovat taantuneet vaihdon aikana, englannin kielioppi on puhekielen yliannostuksen takia nykyisin enemmän hakusessa. Kulttuurin kanssa täällä kotimaassa on ollut suurimmat ongelmat. Eilen meinasin Iisalmessa sanoa vaikka kuinka monesti kaupoissa, että "Excuse me", se kun on tapana tuolla valtameren tuolla puolen, kun kuljetaan jonkun ihmisen ohi puolen metrin päästä edes ilman minkäänlaista kosketusta. Suomessa sanotaan "Oho" sitten, kun tönäistään jotakin. Jos silloinkaan.

Nooh, eiköhän tämä tästä. Pitää tänään ottaa taas päikkärit, että jaksaa taas huomenna herätä, ennen kuin aurinko on edes miettinyt ylösnousemista.

Sunnuntai 24.12.2006 klo 09:22

Ruusu aari puna

No siinähän kävi aaton kunniaksi niin, että tein heräämisennätyksen ja nousin ylös jo ennen seitsemää. Avasin tietokoneen ja meinasin tippua penkiltä. Scotty oli käyttänyt jotain netin käännösohjelmaa ja lähettänyt minulle runon. On kai turha sanoakaan, ettei runossa ollut päätä eikä häntää.

Käytiin eilen Maaritin kanssa lenkillä. Taisipa reippailu lipsahtaa tämän päivän puolellekin. Oli paljon jutusteltavaa, edellisestä kerrastahan oli jo piiiiitkä aika. Oli kiva nähdä, kyl. Jospa tässä vielä ehtisi uudemmankin kerran nähdä, ennen kuin poistun taas uudelle mantereelle.

Joulupukin kuumanlinjan pukki on vaihtunut. Prätkähiiristä on tehty uusi (ja TYHMÄ) versio. Nothing's the same. Mutta hyvää joulua silti! Nyt alan jutella Amerikan kirjeenvaihtajan ja runoilijan kanssa.

Maanantai 25.12.2006 klo 19:05

Happy Holidays

Jaksoin viime yönä sinnitellä sitten yllättävänkin pitkään, neljään asti nimittäin. Juteltiin Scottyn kanssa monta tuntia puhelimessa. Välillä hänen äitinsäkin kävi vaihtamassa minun kanssa muutaman sanan, kyseli kuulumisia. Olin ollut päivällisellä kuulemma pöytäkeskustelun aiheena. Jännää.

Aamulla keskustelu jatkui kuuden tunnin yöunien jälkeen kolmen tunnin verran. On aina todella mukava kuulla Scottyn ääntä. Todella, todella mukava. Ja ikävä se vain kasvaa kasvamistaan. Skype saattaa olla keväälläkin kovassa käytössä. Onneksi välimatka on silloin lyhempi kuin tällä hetkellä. Aikaerokaan ei ole läheskään yhtä suuri. Keväällä kummankaan ei tarvitse laittaa kaiuttimia täysille yöllä siltä varalta, että toinen kirjautuu sisään (kuten Scotty oli viime yönä, siis Suomen aikaa aamulla, tehnyt). On monimutkaista, tok.

Nyt täytyy nukkua lyhyehköt päikkärit, vaikka kello näyttää jo tuon verran. Jouluna ei kyllä pitäisi kytätä kelloa, ajalla ei pitäisi olla merkitystä. Noh, nyt joudun kyttäämään kahta eri ajassa olevaa kelloa. Kaikkea ne miehet teettää. On se niin väärin. Ja monimutkaista. Ja monimutkaisemmaksi vielä menee, mutta menköön.

Lumi teki enkelin eteiseen

Lumi-kissamme täytti joulukuun lopulla kahdeksan. Kukaan ei tiennyt marylandilaiseen latoon syntyneen kissan tarkkaa syntymäpäivää, joten kun Scotty adoptoi valkoisen tuholaisen helmikuussa 2007, syntymäpäiväksi kirjattiin virallisiin papereihin 25.12.2006.

Lumi ja Scotty Kuopion asunnon parvekkeella syksyllä 2008.

Joulukisulla ei ollut pitkään aikaan virallista nimeä, joten Scotty kutsui sitä milloin koiraksi, milloin Kittyksi, milloin Pinkyksi. Lumista tuli Lumi vasta melkein vuosikkaana, ja nimi sopikin kissalle kuin vaaleanpunainen nenä päähän. Lumi oli uskollisesti Scottyn seurana, kun mies paini elämän kokoisten päätösten ja tunteiden kanssa. Heillä oli aivan erityinen side, joka kantoi muuttumattomana Atlantin yli ja takaisin.

Lumin maastoutumislakanat.

Lumi oli vähän turhankin vilkas pentu, mutta kulmat hioutuivat aika nopeasti, ja kun se muutti Suomeen puolitoistavuotiaana, oli minun vuoroni yrittää solmia Lumin kanssa jonkinlainen suhde. Turhaan. Lumi kyllä sieti minua ja käytti minua hyväkseen ruoka-aikaan, mutta oli selvästi edelleen Scottyn tyttö. Muista kissoista se ei pitänyt ollenkaan, paria poikkeusta lukuunottamatta.

Lumi sai pikkuisen kaverin ensimmäisen Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, kun Professor Chaos muutti meille. Epäileväisen alun jälkeen Lumista tuli esille aivan uusi, hellä puoli. Lumi hoivasi pienempää kisua pentuna ja sitten vähän isompanakin, kun Chaos sairastui vakavasti.

Yksi poikkeus. Lapinlahdella syksyllä 2009.

Kesällä 2010 Lumi ylitti Atlantin toiseen suuntaan ja kotiutui uuteen asuntoon heti. Kun pienempi kissa reagoi muuttostressiin syömälakolla, Lumi veteli kaverinkin ruoat. Valkoista kuningatarta ei hätkäyttänyt mikään.

Rakeinen, mutta liian suloinen poisjätettäväksi.

Syksyllä meille tuli jälleen uusi nelijalkainen perheenjäsen, eikä Lumi ollut kovinkaan innoissaan. Teki selväksi, kuka on pomo, ja mitä mieltä uudesta tulokkaasta, Usva-koirasta, oli. Chaos puolestaan oli kaikkien kaveri. Nukkui vuorotellen Lumin kanssa raapimispuun päällä, vuorotellen Usvan kanssa milloin missäkin.

Lumi ja Chaos juuri Amerikkaan (paluu)muuttaneina.

Kun Chaos ei tullutkaan enää erään helmikuisen eläinlääkärireissun jälkeen kotiin, Lumi lopetti raapimispuun päälle kiipeämisen, eikä nukkunut lempipaikallaan enää ikinä. Lumin paras ystävä, jos Scottya ei lasketa, oli poissa.

Lumi ja kovin kipeä Chaos talvella 2011.

Keväällä koitti muutto jälleen uuteen kotiin. Lumi kokeili ulkokissana oloa ihan omasta tahdostaan muutaman tunnin ajan heti muuton jälkeen, sillä oli karannut Usvan kanssa samalla ovenavauksella pihalle, eikä me kaksijalkaiset huomattu mitään, ennen kuin tuttu valkoinen naama näkyi etuoven viereisessä pikkuikkunassa. Onneksi ei lähtenyt laajentamaan reviiriään, vaan päätti palata takaisin leppoisaan sisäkissan elämään.

Usva, Lumi ja Savu osoittamassa hellyyttä.

Syksyllä, Usvan ja Lumin edelleen kolautellessa päitä yhteen, kokeilimme, mitä Lumi tykkäisi uudesta kissanpennusta. Koska Lumi oli ollut Chaosin kanssa sydänystäviä, olimme toiveikkaita. Touhukas ja vähän tohelo Savu ei kuitenkaan ollut Lumin mieleen ollenkaan. Ei pentuna, ei aikuisena.

Missä Lumi?

Aika pian meillä oli kahden kerroksen kissaväkeä. Lumi valtasi alakerran ja myöhemmin valtaisan sohvankin, kun taas Savu vietti päivänsä enimmäkseen yläkerrassa ja Usvan kanssa leikkien. Savu livisti aina karkuun, kun ovikello soi, mutta Lumia ei hetkauttanut mikään. Makasi jäyhänä ja hievahtamatta, omanarvonsa tuntevana sohvannurkassa, eikä liikkunut, vaikka ovesta olisi marssinut sisälle presidentti erikoisjoukkoineen.

Välirauha talvella 2012.

Kun meille syntyi vauva, Lumi ei ollut moksiskaan. Kun vauvasta tuli taapero, Lumi ei juossut karkuun tahmaisia käsiä, kuten muut elukat, vaan antoi muokata itseään, vaikkei muuten lapsista pitänytkään. Veikkaan, että syynä oli se, kenen lapsi häntä muokkasi. Palvoihan Lumi edelleen Scottya, jonka syliin se työntyi aina, kun siihen oli mahdollisuus.

Kaverit keväällä 2014.

Viime viikolla Lumi alkoi käyttäytyä oudosti. Painokin siltä oli tippunut. Alkuviikosta toki hyppi vielä yöllä salaa keittiön tasoille ja teki muitakin tihutöitä, joista ei ikinä fiksuna kissana jäänyt suoranaisesti kiinni, mutta keskiviikkona se oli tavallista kömpelömpi ja hitaampi. Kehräsi kuitenkin koko illan Scottyn sylissä.

Torstaina sen tasapaino alkoi olla jo aika huono, ja hiekkalaatikon viereen sattui erittäin harvinainen vahinko. Joi vettä, mutta ei syönyt. Käveli lyhyitä matkoja ja piti pitkiä taukoja. Scotty soitti eläinlääkärille ja sai ajan seuraavalle iltapäivälle.

Illalla laitoimme lattialle Lumin lempiviltin, jonka päälle se hitaasti kömpikin. Lumi tuntui kylmältä, karvaa irtosi silittäessä normaaliakin enemmän, eikä se jaksanut kehrätä.

Perjantaiaamuna Scotty piti Lumia tiukassa syleilyssä vartin verran, ennen kuin meni erittäin karvainen paita päällä töihin.

Minä seurailin Lumin vointia koko päivän, odottaen kauhulla iltapäivän lääkärikäyntiä. Lumi ei jaksanut enää nousta seisomaan, ja se tuntui entistä viileämmältä. Asettelin vilttiä Lumin päälle, ettei sillä olisi kylmä.

Normaalisti kantokopassa olemista äänekkäästi protestoinut kissaneiti ei jaksanut valittaa koppaan joutumista. Lääkärissä avustaja nosti Lumin vaa'an päälle, josta se ei hievahtanutkaan. Siinä se makasi, odottamassa tuttua lääkäriä. Samaa lääkäriä, joka aikoinaan hoiti Lumille tarvittavat paperit Suomeen muuttoa varten.

Lääkäri tutki Lumin. Syke oli 66, kun sen olisi pitänyt olla kaksi tai kolme kertaa nopeampi. Lämpö oli niin alhainen, ettei lääkäri saanut mittariin lukemaa. Lumi kiidätettiin takahuoneeseen lämpölamppujen alle ja verikokeisiin. Lääkäri nosti nenäliinapaketin meidän ulottuville ennen huoneesta poistumista.

Alustavissa tuloksissa ei näkynyt mitään kovin hälyttävää, mutta kun laajempi verenkuva valmistui, lääkäri kertoi meille uutiset lattialla kyyköttäen ja kyyneleet silmissä. Lumin munuaiset olivat lakanneet toimimasta. "It's so unfair. She's too young", hän sanoi ja kertoi, että hänen oma kissansa oli menehtynyt samasta syystä yhdeksänvuotiaana. Tehtiin pikainen päätös viimeisestä palveluksesta maailmanmatkaajallemme, ja lääkäri sanoi, että hän kilpailee Lumin kanssa nyt siitä, kumpi ehtii ensin. Sinnikkäästi, ehkäpä Suomesta mukaan tarttuneella sisulla, se oli piilotellut oireitaan ihan viime metreille asti.

Kun Lumi tuotiin takaisin, se ei enää reagoinut mihinkään. Silittelimme viileää valkoista poskea, kun lääkäri vaivutti Lumin ikiuneen. Taisi olla jo puolivälissä perillä.

Vaikka sanoin aina, että Lumi oli Scottyn kissa (ja olihan se, ihan täydestä sydämestään), niin kyllä kirpaisi syvältä silti. Pieni eläin jätti ison aukon ja tyhjän sohvannurkan, jota Savu ei edelleenkään uskalla lähestyä.

Taisi olla aika selvää, kuka meidän talossa oli pomo.

Perinneperjantai: Näihin kuviin

Harpotaanpa nyt kerralla syyslukukauden viimeinen kuukausi pakettiin. Mitä näistä valituista merkinnöistä ei ehkä käy selville on se, että hoidin koulun kunnialla, vaikkakin usein keskellä yötä (miten sitä jaksoi?) ja hirveällä kiireellä kotitenttejä tehden, saimme kämppiksen kanssa 5 000 dollarin laskut kevätlukukaudesta, mutta kansainvälisen toimiston mukavat ihmiset onneksi kertoivat meille, ettei meidän vaasalaisten tarvitse sitä maksaa. Valistivatpa meitä viisumiasioistakin. Päin perberiä, kuten käy selville, kun palataan muisteloissa taas takaisin tälle mantereelle. Viisumijutut eivät valitettavasti olleet ainoat, jotka menivät mönkään tammikuussa 2007.

Scottyn kanssa emme edelleenkään myöntäneet itsellemme, emmekä varsinkaan kenellekään muulle, että suhteesta oli tullut lyhyessä ajassa aika vakava. Sen verran tiheästi kuitenkin olimme yhdessä, että uudelle työpaikalle piti lähettää kuusisivuinen lomake minun entisistä osoitteista, työpaikoista, ulkomaanmatkoista ja niin edelleen, koska turvallisuussäädösten mukaan kaikista "close and continuous" (läheisistä ja jatkuvista) suhteista ulkomaalaisten kanssa piti ilmoittaa. Minusta tuli siis virallisissa papereissa Scottyn ystävä.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Perjantai 8.12.2006 klo 14:08

6

Alle viikko armonaikaa Emporiassa. On vähän lopunalun fiilikset ilmassa. Eilinen oli lopulta todella mukava päivä, se oli Scottyn ansiota. Se jutteli kivoja. Piti kädestä. Silitteli hiuksia. Tykkäsi. Siksipä tuntuukin tyhmältä, että yhteinen aika on näin vähissä. Nähdään kyllä vielä, kun tulen takaisin Emporiaan (alle kuukauden päästä), mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Scottyn työt alkavat 29. tammikuuta Washingtonissa (DC). Hää lähtee kokonaan puis. "I'm leaving in a U-Haul, don't know when I'll be back again..."

Tänään oli lukukauden viimeinen luento, kulttuuriantropologiaa. Nyt olisi enää loppukokeet jäljellä, sitten on lukukausi ohi. Onneksi on vielä toinen moinen jäljellä. En ole vielä ollenkaan valmis jättämään tätä pikkukaupunkia ja sen mukavaakin mukavampia ihmisiä. Väliaikaisesti pitää kuitenkin sanoa hyvästit, viikon päästä ollaan nimittäin Soilen kanssa jo New Yorkissa ja Sanna Los Angelesissa. Nykissä olisi tarkoitus kiertää vielä pari nähtävyyttä, jouluostoksiakin voisi suoritella, jos lapset ovat olleet kiltteinä. Sunnuntaina astutaan sitten Finnairin koneeseen, perillä Suomessa ollaan maanantaina.

Jotenkin minusta tuntuu, että paluumatka menee ikävöidessä. Tai nukkuessa. Oon hyvä nukkumaan. Ja ikävöimään.

Lautantai 9.12.2006 klo 05:11

See You Later

Meinasipa tuossa pari tuntia sitten olla haikea olo. Hyvästeltiin osa suomalaista vaihtareista, ovat lähdössä pysyvästi koti-Suomeen. Sitä on niin tottunut näkemään täällä tiettyjä naamoja, että on vaikea kuvitella kevättä ilman niitä tuttuja kasvoja. Onneksi paikalliset tutut pärstäkertoimet jäävät vielä tänne ilahduttamaan meitä.

Nähtiin päivällä Soilen kanssa vihdoinkin kevään kämppä. Se oli hieno, hienompi, hienoin. Parveke ja kaikki. Taloyhtiön pihassa on uima-allas. Se on luksusta jos mikä! Kyllä keväällä kelpaa. Muah.

Käytiin tuossa illalla eurooppalaisten vaihtareiden kanssa illallisella kv-toimiston johtajan kotona. Oli hyvää (ja ilmaista) ruokaa! Illallisen jälkeen riensin Scottyn luo, meillä oli nääs pari tuntia aikaa olla yhdessä ennen kuin miekkonen lähti töihin. Viimeinen (t)yövuoro ydinvoimalassa. Radiant.

Scotty nakkasi minut kotiin työmatkallaan. Kävin vähän siistiytymässä ja läksin hetimiten siniseen taloon. Siellä oli jo läksiäisbileet kovassa vauhdissa. Illan aikana ehdittiin saada muutama uusi ystävä, mikä on aina mukavaa. Oikein mukavaa.

Nyt voisin pidemmittä puheitta mennä nukkumaan. Scotty pärjää varmaan viimeisellä vuorollaan ihan hyvin ilman minun mesetysapua. Toivottavasti. Huomenna voisi keksiä jotain kivaa. Onhan tämä sentäs viimeinen viikonloppumme.

Torstai 14.12.2006 klo 22:02

You Win Some, You Lose Some

Sitahan mina vaan tulin sanomaan, etta Emporiasta lahto lahestyy uhkaavasti. Niin uhkaavasti, etta nyt on juostava Scottyn luo viettamaan viimeiset tunnit. Se vie meidat aamuyolla lentokentalle Kansas Cityyn, aamulla lennetaan sitten New Yorkiin. Missaan New Yorkin ja Suomen takia Scottyn valmistujaiset, mutta paasen kotiin haistelemaan Niilan masua. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Kampassa on tavarat pakattuna, melkein. Olen nyt kirjastossa tulostamassa lomaketta, joka minun piti tayttaa Scottyn tyon takia (olen jatkuva ulkomaalaiskontakti). Olen valmis lahtemaan. Paitsi etten ole.

Sunnuntai 17.12.2006 klo 09:35

Ikava

New York. Tama kaupunki on edelleen aivan uskomaton, ei voi olla katsomatta korkeita rakennuksia ylospain. Niska tulee ihan kipeaksi.

Mutta: Olisin silti mieluummin ollut taman viikonlopun Emporiassa juhlimassa Scottyn valmistumista. Ei se paikka vaan ne ihmiset. Harmittaa, mutta onpa silla ollut kivaa ilman minuakin. Eika New Yorkin -reissu varmasti mene koskaan hukkaan. Ainakin joululahjoja on kertynyt kiva pino.

Torstai-ilta oli outo. Yritettiin olla Scottyn kanssa niin kuin normaalistikin ollaan, katseltiin videoita, juteltiin maailmanpolitiikasta jne. Se oli taatusti parempi vaihtoehto kuin lahdon surkuttelu. Kolmen aikaan yolla mentiin meidan kampalle, laiteltiin viimeiset tavarat kasaan ja lahdettiin Makkarin (McDonald'sin, ei makuuhuoneen) kautta Kansas City Internationalille. Parin tunnin matkalla pidettiin kadesta kiinni, kuunneltiin musiikkia, lauleskeltiin, mutta ei surkuteltu. Lentokentalla Scotty hengaili meidan kanssa viimeiseen asti, halasi pari kertaa ja lahti. Tuli ikava.

Perjantaina tultiin hostellille. Alkujarkytyksen jalkeen kaikki meni hyvin, lahdettiin Subwayn kautta subwaylla downtowniin ja kaytiin katsastamassa Rockefeller Centerin joulukuusi ja Hard Rock Cafe. Syotiin ja juotiin hyvin raskaan rockin soidessa. Sen jalkeen olikin hyva lahtea nukkumaan vatsat taynna. Kello taisi olla kymmenen, kun painuttiin pehkuihin. Matkavasymysta.

Eilen seikkailtiin itsemme aamulla downtowniin ja Tanger Outletiin vievaan bussiin. Paiva meni kierrellessa valtavaa ostoskeskusta. Takaisin tullessa seikkailtiin taas New Yorkin metroverkostossa. Tanaan olisi tarkoitus saada itsemme metrojen avustuksella JFK:lle. Katsotaa, miten se sujuu. Jannitysta elamaan.

Naihin kuviin. Palataan asiaan. Suomessa.

Puff

Pieneksi ikuisuusprojektiksi kehkeytynyt virkkausurakka on viimeinkin valmis. Lähdin vähän kunnianhimoisesti liikenteeseen mukavasti onnistuneen hipon jälkeen ja aloitin lohikäärmeen (ohje täältä) kokoamisen.

Sain lohikärmeksen suhteellisen ison vartalon melko nopeasti valmiiksi, mutta suomujen ja siipien kohdalla iski joulukiire ja kyllästyminen. Eikä välttämättä siinä järjestyksessä.

Tein tällekin otukselle taaperoystävälliset silmät, joihin ei voi on erittäin hankala tukehtua. Onpahan ainakin psykedeeliset!

En saanut viikonloppuna yhtään ainutta silmukkaa valmiiksi, mutta tällä viikolla näpertely taas innosti, vaikka vieläkin innokkaampi apulainen halusi leikkiä "dägönillä" joka välissä. Kun lohikäärme oli vihdoin valmis, se ei enää kiinnostanutkaan, vaan...

...Vanha ystävä, hyllyltä (ainakin hetkellisesti...) leikkeihin mukaan päässyt hippo oli edelleen suosikki. Ja sen piti ehdottomasti päästä mukaan kuviin ja kirjaimellisesti valokeilaan.

128 palaa vs. 44 palaa. Ja torkkuva koira taustalla.

"My favorite hippo!"

Pakko sanoa, että hippo on edelleen omakin suosikki. Se oli mukavampi kokoonparsittava. Ehkä kompaktimman kokonsa vuoksi, ehkä hempeämpien värien. Söpömpi. Kuka ties, ehkä lapsi saa jopa leikkiä tällä uudella lelulla äidin vähäisemmän kiintymyksen vuoksi.

Pitäisiköhän tehdä hipolle seuraavaksi tämmöinen kaveri? Nimeksi ei välttämättä tulisi Lollo, kuten mallikappaleella.

Jään innolla odottamaan hakusanaryntäystä blogiini.

Perinneperjantai: Ensikohtaaminen tulevien appivanhempien kanssa

En sitä kahdeksan vuotta sitten tietenkään tiennyt, mutta olin tulevien appivanhempieni luona yötä, ennen kuin edes virallisesti seurustelin heidän poikansa kanssa; mehän vain "hengailimme" Emporiassa... 

Näiden vanhojen merkintöjen läpikahlaaminen on ollut mielenkiintoista puuhaa. On ollut mukava huomata, että olen kypsynyt ja rauhoittunut. Eheämpi, aikuisempi ihminen. Ehkäpä kehittynyt kirjoittajanakin. Toisaalta on aika mahtavaa, että elin holtittominta nuoruuttani juuri vaihtoaikana. En välttämättä olisi täällä nyt, maailman parhaan miehen puolisona ja aika kivan naperon äitinä, jos en olisi ollut kuin päätön kana, joka juoksenteli levottomasti ja, no, päättömästi paikasta toiseen, ennen kuin löysi jotain rauhoittumisen arvoista.

Niille lukijoille, jotka nauttivat myötähäpeästä ja pään pudistelusta -- ei hätää, seesteisyyttä ei ole näissä nostopostauksissa ihan hetkeen luvassa.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Sunnuntai 3.12.2006 klo 04:34

CO-KS-MO-KS

Kolme osavaltiota (Colorado, Kansas, Missouri) vajaan viikon sisään. Ihan hyvä suoritus.

Torstai-iltana lähdettiin vaihteeksi pelaamaan biljardia. Ja shuffleboardia. Tuli ehkä juotua vähän Bud Lightiakin, sain sitä kerran kannullisen ilmaiseksikin. Joku mies halusi ehdottomasti tarjota kannullisen nestemäistä kultaa. Eipä tainnut mies sitten tykätä siitä, että jaoin pitcherin mm. Scottyn kanssa. Oh well.

Baari-iloittelun jälkeen iloittiin hieman lisää. Käytiin ottamassa "hauskoja" kuvia koulun maskotin patsaan kanssa ennen kuin mentiin Scottyn luo jatkoille. Pelattiin vähän korttia. Oli hauska ilta.

Mutta aamu ei ollut. En ymmärrä, miten niin vähäisestä olutmäärästä tuli sellainen olo, mutta esimerkiksi kulttuuriantropologian tunti ei houkutellut liikaa. Silti mentiin. Tunnin jälkeen Scotty tuli päikkäreille meidän lattialle, minä pesin pyykkiä ja tein ruokaa. Sittenpä käytiin maksamassa vuokra.

Rahoista päästyämme istahdimme Soilen kanssa Scottyn autoon ja suuntasimme kohti Overland Parkia ja Scottyn vanhempia. Tapaaminen oli helppo ja miellyttävä. Amerikkalaisten kanssa on helppo tulla toimeen, kunhan muistaa small talkin: "Hi, nice to meet you." Oli oikeasti mukava käydä oikeassa amerikkalaisessa kodissa. Opiskelija-asunnot ovat tulleet syksyn aikana tutuiksi. Oikea koti on eri asia. Kiva koti olikin.

Scottyn vanhemmat olivat oikein mukavia, ja Scottyn ja hänen äitinsä välejä oli hellyttävää seurata. Kuinka monesti Suomessa näkisi sellaista, että poika menee antamaan äidille suukon poskelle, ennen kuin lähtee uhkapelailemaan ja juomaan olutta? Ei koskaan. Kulttuurieroja, kulttuurieroja.

Perjantai-iltana Scotty käytti meitä syömässä maailmankuulussa Fiorella's Jack Stack Barbecuessa. Olihan hyvää ruokaa! Mässäilyn jälkeen Scotty ajoi meidät Kansas Cityyn (eli Missourin puolelle, siinä kolmas osavaltio) kävelemään Country Club Plazalle ja katselemaan sen jouluvalaistusta. Olihan nätit maisemat! Kylmäkin meinasi olla.

Iltakävelyn jälkeen menimme kasinolle. Pelasimme yhteensä muutaman kympin. Ei voittoja. Tulimme siihen tulokseen, että kannattaa sijoittaa rahat paremmin, joten palasimme Overland Parkiin ja kävimme oluella. Pelasimme myös jotain videopeliä. Cool.

Hyvin tai vähemmän hyvin nukutun yön jälkeen menimme syömään burritoja. Lounaan jälkeen menimme katsomaanTenacious D:n kokopitkän. Oli hauska. Naurutuokion päätyttyä Scotty vei meidät metsästämään salmiakkia, mutta löysimme vain Pandan lakritsia. Pitänee tuoda Scottylle Suomesta salmiakkimaistiaisia.

Ennen Emporiaan paluuta kävimme vielä tarkistamassa Oak Park Mall -ostoskeskuksen ja mongolialaisen grillipaikan. Ruoka oli loistavaa. Saimme valita itse lihat, kasvikset, kastikkeen ja mausteet, ja kokit grillasivat annoksen meidän edessä. Scotty taisi syödä kolme lautasellista. En ymmärrä, miten siihen mieheen mahtuu niin paljon ruokaa. Käytiin syömässä vielä jälkiruokaakin Scottyn vanhempien luona, ennen kuin hurautimme Emporiaan. Matkalla näimme kolarin, jonka vakavuuden tajusimme vasta sitten, kun Scotty ajoi työmatkalla samasta kohtaa ohi. Tie oli suljettu, ja yksi auto oli katollaan pellolla. Toivottavasti kenellekään ei käynyt pahasti.

Tänään oli tarkoitus mennä synttäreille juomaan tynnyriolutta. Menimmekin, mutta kaikki kolme tynnyriä oli tuhottu siihen mennessä, kun saavuimme paikalle. Luke oli meille melkein vihainen, kun ei ollut nähnyt meitä pitkään aikaan. Sillä taisi olla ikävä.

Ohhoh, onpas tullut tehtyä paljon asioita vuorokauden sisään. Ainakin sain paljon tekstiä aikaiseksi. Kirjoittelen tässä vielä samalla Messengerissä yötyöläiselle. Kävi käsky, että huomenna pitää olla valmiina puolen päivän maissa, koska mennään katsomaan jalkapalloa Scottyn kaverin luo. Amerikkalaista jalkapalloa siis.

Jotenkin minusta tuntuu, että huominenkin (no tämä päivä) sujuu kokonaisuudessaan amerikkalaisessa seurassa.

Tammimasis

Tammikuu on kyllä harvinaisen tympeä kuukausi. Näilläkin leveysasteilla. Päivät, vaikkakin pidempiä kuin Suomessa, ovat harmaita ja ankeita. Hitaita. Kylmiä. Joulukrapulakin taitaa jomotella.

Syysmasennus, sinut on syrjäytetty.

Keväällä, johon on tietysti vielä valovuosia aikaa, on onneksi odotettavissa paljon iloisia asioita ja toivottavasti aurinkoa. Meidän naperon mummo ja ukki tulevat käymään Suomesta asti juuri samoihin aikoihin, kun baseball-kausi käynnistyy taas. Pari reissuakin olisi tiedossa ennen sitä, mutta silti... Äh. 

Kesällä oltiin vielä näin pirteitä. Baseball-ottelua ennen, tietenkin.

Eiköhän tämä ankeus taas ole enimmäkseen ihan oman pään sisällä. Pitää siis yrittää kahmia itselleni positiivisia ioneita energiahippusia tulevana viikonloppuna ja viimeistellä viimeinkin eräs roikkumisellaan ahdistusta aiheuttanut käsityöprojekti. Ehkäpä saisin käsitöihin liittyvän arvonnankin eetteriin vielä tämän kuun aikana. Koukut ja puikot kilisemään, ja uuteen nousuun!

Kohtahan se joulukin on taas.

Perinneperjantai: Kiitospäivä Coloradossa

On taas se aika vuodesta, kun pitäisi opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku päiväysten perään. Vastahan minä totuin rustaamaan 2010...

Vuoden ensimmäinen kirjoitus sattui perjantaille, ja sehän tarkoittaa tässä blogissa tikulla silmään tökkimistä ja vanhojen muistelua. Tänään ei matkata pelkästään ajassa taakse päin, vaan myös autolla länteen, eli Coloradoon. Ei hätää, köykäisen matkakertomuksen lomassa on myös tuttua ruikutusta, eikä sitä tarvitse edes tihrustella rivien välistä.

Himpun verran kattavampi matkaraportti samoista maisemista löytyy seuraavien linkkien takaa: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.

Keskiviikko 22.11.2006 klo 10:16

Road Trip

Kohta lähdetään nimittäin tien päälle. Suunnaksi otetaan länsi ja Colorado. Kiva lähteä. Ja toisaalta ei.

Eilen Scotty tuli töistä päästyään hakemaan minua kauppareissulle. Scotty ehti nukahtaa lattialle sillä aikaa, kun kuivasin hiukset. Taisi vähän väsy painaa päälle. No, pikapäikkärit olivat aika tehokkaat, sillä illalla herra kyllä jaksoi juhlia. Wal-Mart-reissun jälkeen mentiin Scottyn luo ja sieltä jatkettiin Tomin luo katsomaan college-koripalloa. Urheiluhengessä kaivettiin beer pong -pöytä esille ja pistettiin turnajaiset pystyyn. Olihan turnaus.

Heikoimmat (eli kaikki muut paitsi Scotty ja minä) jäivät niille sijoilleen, kun tuli baariinlähdön aika. Juostiin Tomin luota keskustaan, neuvoteltiin risteyksessä vähän aikaa ja mentiin baariin. Siellä tavattiin kämppikset. Baarista tultiin meille ja meiltä mentiin Scottyn luo. Ja nukahdettiin. Ei sammuttu. Nukahdettiin.

Aamulla, eli noin tunti sitten, hyvästeltiin, ja minä tulin kotiin pakkaamaan. Eli olen siis istunut tietokoneella siitä lähtien. Väsyttää hurjasti, onneksi autossa voi nukkua. Ei nuo länsi-Kansasin maisemat nyt varmaan niin erikoisia ole. Mukava lähteä vähän reissaamaan, mutta eniten tässä reissussa odotan kotiinpaluuta ja jälleennäkemistä erään tietyn kanssa. Kyllä tässä kaivaa itselleen melkoista kuoppaa, kun viettää niin paljon aikaa toisen kanssa. Kai tämä Coloradon reissu nyt toimii jonkinlaisena harjoitteluna joulukuun puolivälin jälkeisiä aikoja silmällä pitäen.

Ikävä tulee, ei voi mitään. Ei niin mitään.

Torstai 23.11.2006 klo 18:55

Happy Thanksgiving!

Colorado Springs. On muuten hieno paikka. Hotellin pihalta aukeaa aika uskomattomat maisemat, Kalliovuoret nimittain. Tanaan kaytiin ajelemassa vuorien lomassa. Yritettiin paasta Pikes Peakille, mutta se, kuten kaikki muutkin paikat tanaan, oli suljettu. Huomenna sitten ehka uusiksi. Kaytiin kuitenkin The Garden of the Godsissa, oli upiata.

Sain tanaan kivan puhelun tyolaiselta. Meinasikin olla jo vahan outo olo, kun edellisen kerran olin nahnyt hanta yli vuorokausi sitten. Kai sita outoa oloa voi ikavaksikin sanoa. Scotty soitti toivottaakseen hyvaa kiitospaivaa ja kysellakseen kuulumisia. On se ihan kiva.

Kohta lahdetaan Wal-Martiin (se on sentaan auki!). Katsotaan sitten, mita myohemmin keksii. Olisin halunnut katsoa Broncos - Chiefs -jalkapallo-ottelua, mutta mikaan kanava tassa hotellissa ei nayta sita. Tyhmaa.

Paivittelemisiin!

Lauantai 25.11.2006 klo 20:37

Heikko happi

Matkan kohokohta koettiin eilen kirjaimellisesti, kun paastiin vihdoinkin monen yrityksen jalkeen Pikes Peakille. Vahan pelotti istua autossa, kun ajeltiin vuorenrinnetta ylos. Ei minkaanlaisia turvakaiteita. Hui. Itse vuorenhuipulla (4302 m) oli kylmaa ja tuulista, eika maisematkaan olleet niin huikeat kuin matkan varrella. Hengittaminen oli oikeasti jo hankalaa, olisi tarvittu lisahappea. Vaan olihan mahtava kokemus. Ei sita joka paiva paase auton kyydissa vuorenhuipulle. Tai muutenkaan.

Sain eilen myos ehka maailman mukavimman sahkopostin. Se ei helpottanut tata outoa tunnetta, jota ehka ikavaksikin voi sanoa. Painvastoin. Odotan nyt huomisiltaa ja jalleennakemista enemman kuin ehka pitaisi. Mitahan tasta viela tulee... Lahden Emporiasta joululomalle Suomeen alle kolmen viikon paasta, ja Scotty kertoi tanaan puhelimessa, etta hanelle oli tarjottu tyota Washingtonissa (ties kuinka monennen kerran). Washingtoniin lahto on ollut tiedossa jo pitkaan, mutta tama tyo alkaisikin jo tammikuun 8., kun ennen on ollut puhe helmi-maaliskuusta. Tarkoittaa sita, etta jos Scotty nyt ottaa sen tyopaikan (on se joillekin niin helppoa), niin emmepa juuri nakisi enaa joulukuun puolivalin jalkeen. That sucks, to say the least.

Tanaan kaytiin Denverissa Coorsin panimolla. Opastettu kierros oli ilmainen, ja mika parasta, kierroksen lopuksi sai kolme olutnaytetta maksutta. Kannatti kayda, vahintaankin. Panimolta suunnattiin kivassa hiprakassa ostoskeskukseen tekemaan vahan joulu- ja vaateostoksia ja sielta tultiin hotellille. Tai no ennen hotellille tuloa vietin kivan kymmenminuuttisen Wal-Martin parkkipaikalla puhelimeen jutustellen. Sekaan ei yllattaen helpottanut ikavaa.

Nyt taidan menna valmistautumaan illallista varten. Sen jalkeen mennaan varmaankin ulos katsastamaan Colorado Springsin yoelamaa toista kertaa. Sitten nukkumaan, etta huominen tulisi mahdollisimman nopeasti. Huomenna on tietysti viela kestettava noin kymmenen tunnin ajomatka Emporiaan. Ja sitten pitaisi malttaa odottaa, etta tyonsankari kotiutuu.

On taa reissuaminen niin rankkaa, niin rankkaa.

Maanantai 27.11.2006 klo 12:44

Home on the Range

Kotona taas. Kotimatka kesti kymmenen tuntia, siinä oli jo istumalihakset kovilla. Olikin aikas kiva päästä tuttuun kämppään ja suihkuun.

Parin tunnin odottelun jälkeen viikonlopputyöläinen tuli hakemaan. Oli mukava nähdä taas. Vähintäänkin. Nyt väsyttää, kun yöllä piti valvoa South Park -jakson (Coloradon kunniaksi) ja kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Aamulla heräsin siihen, kun minun hiuksia siliteltiin. Ei voi valittaa, vaikka jo kahdeksalta piti ylös noustakin.

Kävin äsken istumassa koulussa tunnin verran. Scotty tuli koputtelemaan ovelle 15 minuuttia ennen tunnin alkua varmistaakseen, että ehditään tunnille. Ehdittiin. Keskittymisestä ei kylläkään tullut mitään, sillä istuttiin Scottyn ja Tomin vieressä. Ne poijjat ovat kovia nauramaan. Itse meinasin saada hysteerisen naurukohtauksen, kun Tom heitti aivan yhtäkkiä mustekynän edessä istuvan kaverinsa selkään. Voihyvänenaika.

Pitäisi lukea kirjaa, jotta voisin tehdä kirja-arvostelun huomiselle historian tunnille. Ei huvita sitten yhtään. Tällä viikolla pitäisi saada tehtyä miljoona koulutehtävää.

Mutta kun sitä käyttäisi aikansa mieluummin johonkin ihan muuhun.

Torstai 30.11.2006 klo 14:31

Let It SnowTäällä sataa lunta! Koulu on suljettu sen vuoksi. Voihyvänenaika. Ei kyllä uskoisi, että toissapäivänä oli yli 20 astetta lämmintä. That's Kansas for you.

Kuten ääkkösistä ja öökkösistä voi päätellä, olen vaihteeksi kotosalla. Nykyisin tulee vietettyä paljon enemmän aikaa tuolla varakodissa. Olen nyt ollut kotona kolmisen tuntia, sitä ennen vietettiin nonstoppina aikaa yhdessä vissiin puolitoista vuorokautta. Rules.

Illalla ei sitten lähdetty mihinkään. Tai no käytiin liukastelemassa jäisillä jalkakäytävillä sen verran, että vuokrattiin pari leffaa. Clerks II ja Superman Returns. Jälkimmäisen katselu jäi kesken, kun väsy painoi päälle. Olihan kello siinä vaiheessa jo neljä.

Kohta voisi lähteä uhmaamaan tuota lumisadetta ja raivata tiensä Scottyn luo. Jos se olisi vaikka jo herännyt. On näköjään. Kirjautui juuri Messengeriin.

Vielä pari Colorado-kuvaa!

Colorado Springs Pikes Peak Hightwaylta katsottuna.

The Garden of the Gods.

Pikes Peak.

Tänään on ehkä pakko päästä pelaamaan biljardia. Jos keli sallii.