keskiviikko 26. elokuuta 2009

Polisiista päivää

Sain tänään tekstiviestin poliisista:

"...oleskelulupa on valmiina..."

Eikös tuosta saa sellaisen kuvan, että hakemus on mennyt läpi?

Eikä tarvinnut odottaa edes muutamaa viikkoa!

maanantai 24. elokuuta 2009

Hearing 2/2

Aamulla mies oli tyyni kuin auringossa makaava rupikonna, minä taas meinasin vähän hermoilla. Muistutin sitä kirjoittamaan ylös meidän osoitteen; se ei kuitenkaan a) osaa lausua sitä, ja b) muista sitä. Kerroin vielä ehkä sadannen kerran, mihin sen pitää poliisiasemalla mennä, ennen kuin läksin töihin.


Jos olisin kova puremaan kynsiä, olisin varmaan järsinyt ne tänään olemattomiksi. S:n kuuleminen alkoi kymmeneltä, eikä minun puhelin ollut soinut vielä kahdeltatoistakaan, vaikka vannotin miestä soittamaan HETI, kun tilanne on ohi.

Vasta 12:20 puhelin pirahti. Kaikki oli kuulemma mennyt hyvin, ja olipa S saanut kuulustelijan ja tulkin nauramaankin muutamaan otteeseen. Että turhaanpa taas hermoilin, aika rento meininki oli ollut. Nyt tosin pitää vielä odottaa, mitä viisaat ihmiset päättävät meidän kohtalosta. Muutama viikko kuulemma menee.

Yäh. No, menköön.

Kuuluu meille muutakin kuin oleskelulupapäätöksen odottelua! Viime lauantaina ohitettiin sellainen rajapyykki, että S jäi yhdeksi yöksi yksin kotiin. Minähän olen murjottanut kotona ennenkin, kun S on reissanut vanhempiensa kanssa ympäri Eurooppaa (tai siis Tukholmassa ja Tallinnassa...), mutta tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun minä läksin jonnekin.

Oli minulla hyvä syykin lähteä: toinen Emporiasta elämänsä miehen löytänyt, yhtä aikaa vaihdossa ollut ystäväiseni, vietti polttareitaan, tai oikeammin bridal showeriaan Kemissä. Suomi-USA-häät ovat edessä vajaan kuukauden päästä, joten lauantaina vietettiin tyttöjeniltaa. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa ja vertailla kuulumisia ja kokemuksia, ja tietysti muistella vanhoja. (Mutta oli mulla ehkä vähän ikävä kotiväkeä...)


Muotokuva meistä kaveruksista New Yorkissa irkkupubissa.
Cedric. August 2006. Ink on napkin.

tiistai 18. elokuuta 2009

Hearing 1/2

Sain eilen aamulla puhelun samaiselta poliisisedältä, joka kutsui meidät viime viikolla kuultaviksi. He eivät olleet onnistuneet saamaan tulkkia S:lle varatulle ajalle, joten S:n aika siirrettiin iltapäivään, oman aikani perään.

Puolen päivän jälkeen puhelin soi taas. "Tuota, ei onnistu tulkkaus huomenna ollenkaan." Minun kuuleminen siirrettiin aamukymmeneksi, S:n kuuleminen ensi viikon maanantaiksi. Mitenhän pitkään sitä joutuisi odottamaan tulkkipalveluja, jos kyseessä olisi vieläkin harvinaisempi kieli kuin englanti?

Eilen jännitti. Alkoi vähän ahdistaa, miksi meidät päätettiin kutsua suullisesti kuultavaksi, kas kun joissakin tapauksissa riittää pelkkä kirjallinen selvitys (jonka olemme siis jo tehneet). Tiesin, ettei meillä ole mitään syytä huoleen, mutta turhauttipa nyt kummiskin. Ja jännitti.

Menin tänä aamuna poliisiasemalle ja kävelin poliisisedän perässä pieneen, hyvin pelkistettyyn huoneeseen. Minulta kysyttiin, ymmärränkö oikeuteni ja velvollisuuteni. Myöntävästi vastattuani päästiin itse asiaan, ja sitä asiaa riittikin sitten. Reiluksi tunniksi.

Mistään pelottavasta kokemuksesta ei voi puhua. Kuulustelija oli oikein mukava, eikä saanut minua missään vaiheessa hikoilemaan (eipä sillä, että olisi ollut syytä hikoilla). Ihan perusjuttuja se kyseli; puolisosta, sen perheestä, meidän seurusteluhistoriasta ja tulevaisuudensuunnitelmista. Edes lempiväriä ei kysytty! Kuulustelija kysyi joitakin kysymyksiä vähän anteeksipyytävään sävyyn ("En kysy tätä sillä, että epäilisin teitä, minun on vain pakko...").

Ei, emme yritä kiertää maassaolosäädöksiä.

Kyllä, avioliittomme on solmittu "oikeista syistä".

Ei, kumpikaan ei ole saanut rahaa naimisiinmenosta.

(Paitsi minäpä olen saanut kaksi sormusta!)

Niin, reilu tunti siinä meni. Ainoa kysymys, johon en oikein osannut vastata, oli viimeinen kysymys: "Mitä aiotte tehdä, jos oleskelulupahakemus evätään?" No, kai me haettaisiin sitten oleskelulupaa opiskelun perusteella...

Nyt ollaan vähän viisaampia, ensi maanantaina vielä viisaampia. Jos kokisin tarvetta valmistaa miestä ensi viikon haastatteluun, voisin kertoa sille jok'ikisen kysymyksen ja omat vastaukseni niihin. Hyvin levollisin mielin tässä tosin ollaan, joten menkööt vain maanantaina poliisilaitokselle ja kertokoot omat versionsa tapahtumista. Eiköhän meidän tarinoiden pitäisi olla aika yhteneväiset, kun samaa todellisuutta ollaan kuitenkin eletty.

(Pidän silti varovasti peukut pystyssä ja fingers crossed...)

torstai 13. elokuuta 2009

Nakki napsahti

No niin siinä kävi; tänään tuli puhelu, jossa meidät kutsuttiin poliisilaitokselle kuultavaksi S:n oleskelulupahakemuksen tiimoilta. Vaikka puhelimessa minua jututtanut mies oli mukavanoloinen, teki mieli sanoa, että lukaiskaapa vaikka pari riviä minun blogia, niin näkisitte, miten tosissaan tässä ollaan. Säästettäisiin aikaa ja bensaa.

Ensi tiistaina ollaan viisaampia. S:n kuulemiseen on varattu aikaa kaksi tuntia, minulle hieman vähemmän, koska en tarvitse tulkkia. Tuleepahan tämäkin koettua. Meillä ei todellakaan ole mitään salattavaa, ja aika hyvinhän tässä toisen jo tuntee, mutta kummasti tekee mieli alkaa listata ylös toisen lempivärejä ynnä muita "tärkeitä" asioita...

Hauskaahan tässä on se, että päästään tekemään tämä kaikki uudestaan vielä isommassa mittakaavassa, kun aletaan hakea minun lupia. Kyllähän sen ymmärtää, miksi näitä kuulemisia järjestetään ja lupahakemuksia täytellään, sillä niitä ns. systeemin väärinkäyttäjiäkin löytyy, mutta kuten jo aiemmin olen sanonutkin, me ei voitaisi enää olla vilpittömämmin tämän asian kanssa liikenteessä. Jotenkin sitä on tässä omassa huumassa unohtanut, että viranomaisilla saattaa olla omat epäilyksensä (ja toisaalta protokollansa) seka-avioliittojen suhteen, joiden mukaan pitää toimia.

Mutta että kahden sivistysvaltion välillä pitää käydä tällainen paperisota, molempiin suuntiin... Onneksi tuo mies on suht' kiva, ei tätä revohkaa muuten viitsisi käydä läpi. :)

sunnuntai 9. elokuuta 2009

One Month = 30.4368499 Days


Siitä on nyt kokonainen kuukausi. Semmoista hempeää arkea on vietetty naimisiinmenon jälkeenkin, ei elämä tästä ole mitenkään järkkynyt. Ainoa iso muutos on ollut uusi sukunimi, joka on osoittautunut yllättävän hankalaksi suomalaiseen (tai ainakin savolaiseen) suuhun. Esimerkiksi vakuutusyhtiön täti oli kuullut viime viikolla puhelimessa ihan omiaan, vaikka tavasin nimen moneen kertaan. Postiluukusta tippui lasku ja matkavakuutuskortti nimellä Tenni Anni. Lähellä, mutta, ah, niin kaukana. Lähellä oli naurukuolemakin.

Mitäs muuta? S on leikkinyt kotiherraa, kun minä olen ollut töissä. Se on pessyt pyykkiä ja tiskannut astioita. Viime perjantaina se oli jopa sisustanutkin, tavallaan. Se oli asetellut kirjahyllyyn kuvia ja ripustanut kaksi taulua melkein katonrajaan, koska ei ollut jaksanut viritellä tauluihin pidempiä siimoja. Elämä on solahtanut takaisin uomiinsa lomailun jälkeen.

Niin, ei tässä varsinaisesti ole mikään muuttunut. Onneksi, sillä jo ennen yhteistä sukunimeä meillä oli kaikki varsin hyvin.

*****


Saatiin eilen ystäviltä Kaj Stenvallin ankkamaalauksesta tehty kortti. Saatepuheena oli, että maalauksen nimi kuvastaa hyvin meidän tähänastista taivalta. Täytyy olla vähän samaa mieltä.



Kaikki on mahdollista - Everything is Possible

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Snap Back to Reality, Oh There Goes Gravity


Kirjoittelu on mennyt viime aikoina semmoiseksi hempeilyksi, että pitää välillä palata todellisuuteenkin. Meillä ei pelkästään mennä kihloihin ja naimisiin ja Kreetalle; meillä muun muassa opiskellaan kovasti suomea ja tuskaillaan lupahakemusten kanssa.

Suomen opiskelu on ehkä liioittelua. S imee itseensä uusia sanoja kuin sieni, mutta varsinaista opetusta ei kyllä ole saanut. Paras esimerkki "oppitunnista" on luultavasti liikennemerkeistä tuttujen sanojen tunnistaminen. ”So ranta means beach, right?” ”Päiväranta means day beach, right?” Vakisanastoon kuuluvat myös mäki, koski, salmi, lahti ja niemi.

S ei oppinut Kreetan-matkalla sanaakaan kreikkaa, mutta oppi sen sijaan olennaisia sanoja ja sanontoja suomeksi. Bileet ja olen tosi seksikäs tulevat jo ulkomuistista. Helsingin taksisekoilun (suomea ja englantia taitamaton taksikuski lähti viemään amerikkalaisia lentokentälle rautatieaseman sijaan, eikä edes ymmärtänyt sanaa stop) jälkeen S opetteli sanomaan juna ja rautatie. Choo choo ei ollut mennyt taksikuskille perille. Tosin suomea taitamattomana hän ei olisi ymmärtänyt junaakaan.

S ymmärtää jo aika usein keskustelun asiasisällön. Monesti se on nauranut jollekin jutulle, vaikka keskustelu on käyty suomeksi. Ääntämisellään se brassailee, varsinkin perheelleen ja kavereilleen. Ärrä kiertyy orren ympäri oikein mallikkaasti, mutta kaksoiskonsonantit ja -vokaalit tuottavat vielä vaikeuksia. S ei kuule niitä samalla tavalla kuin me suomalaiset; korva on tottunut kuulemaan tiettyjä äänteitä tietyn mittaisina. Suomalainen korva taas ei välttämättä erota luonnostaan esimerkiksi äänteitä (church) ja (judge). S ei myöskään kuule (tai varsinkaan sano) ö:tä ja y:tä samalla tavalla kuin meikäläiset, mutta sitten taas toisaalta kuulee joskus ylimääräisiä kirjaimia (esim. RovanieRmi). Vanhasta kieltenopiskelijasta tämä on varsin… jännää.

Ollaan mietitty, että jos S oikeasti haluaa oppia suomea, meidän pitää hommata jotain opiskelumateriaalia. Pelkillä paikannimillä ja satunnaisilla sanonnoilla ei vielä pitkälle pötkitä, vaikka niistä hauskoja yhdistelmiä saakin tehtyä. Meidät tuntien se materiaali jää tosin keräämättä, eikä S:n varsinaisesti tarvitse osata suomea; ollaan kuitenkin muuttamassa tästä maasta pois. Katsotaan nyt kummiskin vielä, jos vaikka intoa riittäisikin.

*****

Niin, sitten ne lupahakemukset. Tarkoitan luonnollisesti oleskelulupia. S:n oleskeluluvan uusiminen on tällä hetkellä se ajankohtaisin juttu, omaa lupaa Amerikan suuntaan aletaan hakea syksymmällä. Näitä lippusia ja lappusiahan täyttelisi ihan omaksi ilokseen vaikka kuinka paljon, mutta, ajatella, tästä riemusta saa vielä maksaakin!

Käytiin maanantaina poliisilaitoksella toimittamassa virkailijoille paksuhko nippu hakemuksia, litteitä ja seteleitä. Meidän piti täyttää kaksi erilaista hakemusta (OLE1 ja OLE2, jälkimmäistä kaksi kappaletta), joiden mukana meillä oli kopioita vuokrasopimuksista, leimoista passeista ja niin edelleen. Rahaa paloi 160 euroa, sillä oleskelulupahakemuksen käsittely maksaa 120 euroa ja minun ajokortin uusiminen 40 euroa.

On melko kiistatonta, että ollaan oltu ihan oikeasti yhdessä jo hyvä tovi, mutta välillä tulee sellainen olo, että tässä on tekemässä jotain vilpillistä, vaikka pussissa olevat jauhot eivät enää tämän puhtaammat voisi olla. Tämä tunne kohoaa pintaan nimenomaan viranomaisten kanssa asioidessa, kun käytän sanoja amerikkalainen ja aviomies. Meidät saatetaan kutsua vielä haastatteluun, jossa varmistetaan, että ollaan naimisissa ns. oikeista syistä. Meillä ei onneksi ole mitään peiteltävää tai pelättävää; ei me yritetä ketään huijata.

Nyt odotellaan oleskelulupapäätöstä ja uudella nimellä varustettua ajokorttia. Hurjaa, että vain vuosi sitten odottelin elokuun 20. päivää, jolloin S ja Lumi lensivät Suomeen. Aika moni asia on vuoden sisään muuttunut.

Ihan parasta.